Torstai on toivoa täynnä

Tämä viikko on mennyt eteenpäin aika väsyneissä tunnelmissa. Töissä ei ole tapahtunut juuri mitään, joten koko työpäivä on ollut aikamoista jumittamista. Kotona taas tilanne aivan päinvastainen. Kun töiden jälkeen on tehty ruokaa, lenkitelty, leikitty, pistetty poika nukkumaan ja siivottu asunto, on yleensä pitänyt vähintään pestä vielä koneellinen pyykkiä tai jotain muuta vastaavaa. Sen jälkeen olen rojahtanut väsyneenä sohvalle tai sänkyyn. Päivä toisensa jälkeen toistaa samaa kaavaa. Koulujuttuja olisi tehtäväksi jonoksi asti, ja tännekin olisi kiva välillä jotain raapustella. Päässä kuitenkin lyö aivan tyhjää eikä keskittymiskyky riitä mihinkään nettisurffailua kummempaan.

Yhtenä päivänä otin itseäni niskasta kiinni ja kävin töiden jälkeen koulun kirjastossa palauttamassa edellisiltä kursseilta hyllyyn jääneet kirjat. Niiden lainoja olen vaan epätoivoisesti uusinut kun en ole jaksanut lähteä kirjastoon. Harmi, kun ei se ole viikonloppuisin auki. Nyt lainoja ei saanut kuitenkaan enää uusittua joten kirjat oli pakko palauttaa. Koska aikaa poikani kanssa on arkisin muutenkin vähän, otin pojan mukaan.

En ollut kyseisen toimipisteen kirjastossa käynyt koskaan aiemmin, ja paikalle päästyä huomasin ettei hissillä pääse liikkumaan ilman avainta. Menin hakemaan sellaista vahtimestarilta, joka ei ollut paikalla. Noin 20 minuutin odottelun jälkeen todella kuumassa aulassa levottomaksi käyneen pojan kanssa vahtimestari lopulta ilmestyi ja sain avaimen hissiin. Pääsin palauttamaan kirjat ja tarkoituksena oli myös lainata pari jo alkaneen kurssin kirjaa, joista toisesta oli hyllyssä enää 1 kpl jäljellä. Kirjastossa ei ollut paikalla enää henkilökuntaa, joten menin lainausautomaatille. Juuri sen kyseisen kirjan kohdalla, joita oli vain se 1 kpl hyllyssä, automaatti ilmoitti ettei kyseistä kirjaa voi lainata ja että tulisi ottaa yhteys henkilökuntaan, argh! Yhtä kurssikirjaa köyhempänä lähdin kirjastosta kotia kohti, saas nähdä milloin jaksan raahautua sinne uudelleen ja miten tuon kurssin nyt käy kun kirjat ovat muutenkin kiven alla.

Pääkallokeleistä huolimatta liukastumisilta on ainakin toistaiseksi vielä vältytty, tosin olen työmatkoilla ja lenkillä pitänyt ”mummopiikkejä” eli kantanastoja kengissä. Vaikka etenkin sisätiloissa niillä kävellessä tuleekin aika mummofiilis, on silti melko mieltäylentävää kävellä liukkaita katuja pitkin itsevarmoin askelin, kun muut luistelee siinä vieressä. Suosittelen niitä kyllä kaikille, jotka vähänkään ulkoilee! Ihan loistokeksintö.

Ylihuomenna olisikin sitten pojan yksivuotiskekkerit. Tarkoituksena oli valmistautua hyvissä ajoin, niin ei tarvitse stressata ja kiirehtiä, mutta näinhän tässä taas kävi, että viimetippaan jää valmistelut. Yhden piirakan sain tosin leivottua pakkaseen, hurraa siitä.

Seuraavassa postauksessa kenties välähdyksiä viikonlopun tunnelmista, hauskaa loppuviikkoa!

 

Saatat tykätä myös näistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *