Uutta arkea

Nyt olisi viikko uutta arkea takanapäin. Aloitin siis maanantaina työt uudessa työpisteessä ja mieheni on ollut kotona pojan kanssa.

Kaikki on mennyt oikeastaan yllättävän hyvin sekä kotona että töissä, mutta täytyy kyllä sanoa, että olen aika väsynyt. Toisaalta siihen nähden, että olen herännyt joka aamu klo 4.30-5.00 sekä vielä pojan levottomien yöunien takia noin tunnin parin välein, olen jaksanut kummallisen hyvin. Silmät on kuitenkin alkaneet tuntumaan raskailta jo yhdeksän aikaan illalla, joten kaikki ylimääräinen tekeminen on jäänyt kyllä minimiin.

On hämmästyttävää miten hyvin mieheni on hypännyt vieraisiin saappaisiin arkea pyörittämään, voin sanoa että olen hänestä hyvinkin ylpeä. Kokoajan enemmän liikkeelle aktivoituvan yksivuotiaan kanssa ja vähän liiankin herkästi huutoon ulvomalla reagoivan koiran kanssa se kotona oleminen ei aina ole mitään herkkua.

Itselläni puolestaan oli yllättävän helppoa palata takaisin töihin, vaikka se päätös olikin pakkoratkaisu. Olin valmistautunut vetistelemään koko ensimmäisen päivän, ja huolehtimaan miten siellä kotona menee, mutta yhtäkään kyyneltä en tirauttanut. Ensimmäistä työpäivää edeltävänä iltana sainkin kyllä kunnon henkisen romahduksen, mutta siitäkin selvittiin.

Perjantaina onnistuin saamaan neuvola- ja hammaslääkärikäynnin aikana aivan jäätävän migreenin, mutta onneksi olin jo sopinut etukäteen etten palaa iltapäiväksi takaisin töihin. Kovasti odottamani saunavuoro jäi siis välistä ja sänky kutsui jo puoli seitsemältä. Toisaalta sainpahan nukuttua viikon aikana kertynyttä univelkaa hyvin pois. Migreenikin hellitti lauantaiaamun aikana, joten lauantai ei mennyt ihan hukkaan.

Viikko huipentui tänään lauantaina, kun poika täytti 1 vuotta. Juhlimme sitä perheen ja kummien kanssa vasta parin viikon päästä, sillä arvelin että voisin olla vähän liian väsynyt järjestämään juhlia ensimmäisen työviikon päätteeksi. Pikkumies puolestaan on juhlinut syömällä ensimmäistä kertaa meidän kanssa samaa ruokaa, leikkimällä duploilla sekä kylvyssä polskimalla ihan hervottoman naurun kera. Mitäs muuta sitä voisi yksivuotias toivoakkaan.

 

 

Saatat tykätä myös näistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *