Juhlahumua

Viime lauantaina pääsimme vihdoin viettämään poikani yksivuotissyntymäpäiviä.

Itse juhlapäivä oli jo pari viikkoa sitten, mutta koska se olisi osunut heti ensimmäisen työviikkoni päätteeksi, päätin järjestää juhlat vähän myöhemmin. En tiedä oliko sillä lopulta jaksamisen kannalta mitään merkitystä, sillä koko viime viikko meni todella väsyneissä merkeissä ja jonkinlaista flunssakuumetta puski päälle loppuviikosta. Tästäkin huolimatta juhlapäivästä selvittiin kunnialla.

Olin päättänyt jo etukäteen tehdä ns. tavalliset juhlat, sillä poika on vielä niin pieni ettei itse ymmärrä juhlista tuon taivaallista, enkä väsymystilastani johtuen halunnut stressata itseäni liikaa.

Tarjoilut

Tarjolla oli kermalla ja mansikka-banaani –täytteellä varustettua kakkua, suklaapiirakkaa (mokkapaloja, mutta vaalealla pohjalla, kuten meidän perheessä on tapana tehdä), kauralehtiä, feta-pinaattipiirakkaa, cocktailpiirakoita + munavoita sekä aurajuusto-lehtitaikinaneliöitä. Alun perin olin ajatellut, että laitan tarjolle vain 2 + 2, eli kaksi suolaista ja kaksi makeaa vaihtoehtoa, mutta lähempänä juhlia muutin mieleni. Vaikka lähes kaikkia tarjottavia jäi jonkun verran yli, olen silti tyytyväinen etten mennyt sillä suppeammalla tarjoilulla. On aina kivaa, kun on enemmän vaihtoehtoja.

Itse en voi ottaa kaikkea kunniaa leipomuksista, sillä äitini pelasti minut jälleen ottaen kontolleen suklaapiirakan ja kauralehtien tekemisen. Näin jälkikäteen ajateltuna se olikin tosi hyvä homma, sillä vaikka olin ajatellut selviytyväni kaikesta itsekin, niin ihan riittävän täpärälle meni taas valmistelut. Se onkin muuten kumma juttu, miten sitä on aina vasta viimetippaan valmis, vaikka aloittaisi valmistelut ajoissa!

Kakku

Kakun koristelua en ollut juurikaan suunnitellut etukäteen. En löytänyt kaupasta mitään kivaa koristetta kakun päälle, joten päädyin helppoon ratkaisuun eli sokerimassaa päälle ja kermapursotukset reunoille. Näin sain helposti kakkuun vähän väriä ja pintaan erilaista tekstuuria. Teksti tuli valmiilla suklaakirjaimilla, vaikka olin varautunut myös siihen että olisin pursottanut tekstin itse suklaalla. Onneksi kiireessä päädyin valmiisiin kirjaimiin, sillä veikkaan että ne näyttävät paremmalta muutenkin. Tähtiströsselit ostin alun perin suklaapiirakkaa varten, mutta nyt niistä sai kivasti koristetta kakun päälle. Vaikka koko tekele valmistui aikalailla vasemmalla kädellä, olen oikeastaan lopputulokseen aika tyytyväinen! Lisäksi se tuntui maistuvan kaikille, mikä on tietenkin tärkeintä.

Lelut

Kollaasi

Lahjaksi poika sai hurjasti vaatteita sekä kirjoja, leluja ja muumiastioita. Ainakin monien aikuisten suosikiksi taisi valikoitua kummisedän antama puinen lintu, joka vaappuu mennessään eteenpäin. Se oli kaikessa yksinkertaisuudessaan kovin hurmaava. Pojan mielestä kivointa taisi olla kaikki ihmiset ja lahjapapereiden repiminen.

Päivän päätteeksi pieni juhlija oli niin uuvuksissa, että alkoi pilkkimään iltapuurolla. Se taitaa olla onnistuneiden juhlien merkki.

Saatat tykätä myös näistä

2 kommenttia

  1. En oo ehtinyt lukemaan tätä sun blogia pitkään aikaan mutta nyt sain aikaiseksi tässä illan ratoksi selailla sun vanhempia postauksia!

    Ja haha, ei oo totta! Säkin kutsut mokkapaloja suklaapiirakaksi! 😀 meillä on aina kotona äiti tehnyt juuri nimenomaan suklaapiirakkaa eikä mokkapaloja, ja kaikki kaverit on aina ihmetelleet että mikä ihmeen suklaapiirakka 😀 Meillä tosin tummalla pohjalla 😀

    1. Kiva kun eksyit taas lukemaan!

      Joo se suklaapiirakka on aiheuttanut monia ihmetyksiä! ”Näähän on mokkapaloja.” ja tuon pohjansa ansiosta myös ”Miks näis on vaalee pohja?” 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *