Päiväkotiarkea ja uusia tuulia

Meillä on nyt muutama päivä takana uutta päiväkotiarkea. Tähän asti kaikki on sujunut tosi hyvin, oikeastaan paremmin mitä olin kuvitellut.

Poika on jäänyt aamuisin hyvillä mielin päiväkotiin, ehkä hieman hämillään, mutta ei ainakaan itkuisena. Iltapäivällä hakiessa siellä on myös ollut vastassa aurinkoinen pikkumies. Päiväkotihoitajien mukaan päivät on sujuneet hyvin, ruoka ja päikkärit on maistuneet normaaliin tapaan ja poika on leikkinyt iloisena muiden joukossa. Kuulemma pieniä apuhoitajia olisi jonoksi asti!

Iltaisin väsy on iskenyt vielä hieman tavallista aikaisemmin, joka oli kyllä ihan odotettavissa. Viimeistään seitsemään mennessä poika on yleensä jo unten mailla, joten kyllähän ne illat jäävät valitettavan lyhyiksi. Siitäkin on usein osa ajasta väsymyksestä johtuvaa kiukuttelua, eikä siis varsinaisesti mitään laatuaikaa. Uskon kuitenkin, että ne illatkin alkavat pikkuhiljaa helpottamaan sitä mukaa, kun poika tottuu päiväkotielämään ja ylipäänsä vähän kasvaa.

Ja nyt kun vihdoin oli arki asettumassa uusiin uomiinsa, niin eikös se ole muutoksia luvassa kuitenkin! Tämä mamma siis passitettiin ensi viikosta alkaen vartijakurssille (iik!), ja sen jälkeen koittaa uudet kujeet uudessa työkohteessa. Vaikka en työtehtäviltäni vartija olekaan, niin tämä uusi paikka kuitenkin edellyttää kurssin käymistä. Meikäläisestä saa siis jatkossa hyvän henkivartijan vaikka iltalenkille.

Vartijakurssia sinänsä odotan ihan mielenkiinnolla, mutta osittain myös vähän kauhunsekaisin tuntein. Kärsin jonkinlaisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta, ja erityisesti kammoan lähikontaktia tuntemattomien ihmisten kanssa. Ei siis tule todellakaan olemaan helppoa harjoitella jotain hallintaotteita tuiki tuntemattomien ihmisten kanssa, mutta kyllähän siitäkin on vain selvittävä. Olenhan suorittanut myös mm. ensiapukurssin, jossa jouduin yhtälailla asettumaan todella pahasti mukavuusalueen ulkopuolelle, ja silti olen vielä hengissä!

Tuo tieto uusista työtehtävistä on nyt muhinut päässäni jo hetken aikaa, ja odotan kyllä mielenkiinnolla mitä tuleman pitää. Ainakin työtehtävät tulevat olemaan monipuolisempia ja työtahti nykyistä huomattavasti vilkkaampaa. Olen aina ollut myös ”tekijä-tyyppi” joten tietyllä tapaa kyllä sormet jo syyhyää päästä hektisempään rytmiin kiinni.

Isoin harmitus tuossa hommien vaihtumisessa on se, että olin juuri asettunut tänne nykyiseen paikkaani taloksi ja alkanut tutustumaan ihmisiin. Mutta elämä kuljettaa, ja sinne mennään mihin tie vie.

Löytyykö lukijoista kohtalontovereita noiden pelkojen suhteen? Miten te hallitsette ne tilanteet?

Ihanaa loppuviikkoa! 🙂

Saatat tykätä myös näistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *