Unettomia öitä

Tällä viikolla yöunet on jäänyt aika vähiin. Olen herännyt joka yö viimeistään neljältä siihen, että poika seisoo sängyssä ja huutaa kurkku suorana. Veikkaan että juuri puhkeamassa olevilla kulmahampailla (4 kpl) on osuutensa asiaan.

Normaalisti yöllä herätessä auttaa kun laittaa pojan uudelleen maate ja tutin suuhun, mutta tällä viikolla homma on kosahtanut joka kerta viimeistään siinä vaiheessa kun olen hipsimässä huoneesta ulos.

Olen kokeillut rauhoittuisiko siellä itsekseen, jos vaan hipsin pois ja annan hetken huutaa, mutta ainakaan niin pitkään en ole viitsinyt keskellä yötä huudattaa, että olisi toiminut. Ainut toimiva, ja muille talon asukkaille paremman yörauhan takaava keino on ollut jäädä huoneeseen odottamaan, että poika nukahtaa uudelleen. Useimmiten sängyn vieressä on tullut seisoskeltua vähintään puoli tuntia kerrallaan, välillä tunninkin. Tietenkin silloin on vielä itsellä järkyttävä pissahätä, ja seisot siellä sitten jalat ristissä kiemurrellen.

Ärsyttävän usein olen myös luullut pojan olevan jo riittävän sikeässä unessa, että olen yrittänyt lähteä huoneesta liian aikaisin, ja siinä vaiheessa kun voitonriemuisena olen vetämässä ovea perässäni kiinni, on pikkumies ollut taas kurkku suorana huutamassa…

Toisinaan olen onnistunut puolen tunnin seisoskelun jälkeen hiipimään takaisin sänkyyn, kunnes noin kymmenen minuutin päästä huuto on taas alkanut uudelleen. Siinä vaiheessa kun katsot kelloa, että herätys olisi alle tunnin päästä, ja tiedät ettet selviä sieltä pois alle puolessa tunnissa, ei kovinkaan paljoa naurata… Joinakin aamuina nukutusoperaatio on venähtänyt jo niin pitkälle, että olen ollut puoli tuntia myöhässä omasta aikataulustani.

Koska tänään oli lauantai ja vapaapäivä, ajattelin etten pilaa omaa aamuani tuolla koko viikon jatkuneella härdellillä. Viikosta viisastuneena nappasin silloin ensimmäisessä herätyksessä heti mukaani peiton ja tyynyn, ja asetuin pojan sängyn viereen lattialle maate. Pojalle tosiaan riittää pelkkä läsnäolo huoneessa, joten hän rauhoittui melko pian takaisin nukkumaan. En tiedä tarkalleen montako kertaa herättiin siinä neljän ja puoli seitsemän välissä, mutta ihan riittävän monta. Useimmiten piti käydä laskemassa poika takaisin makuulle, ja sen jälkeen päästiin molemmat jatkamaan unia.

Yöunien kannalta oli mukavampi kun ei tarvinnut seistä vieressä valvomassa, vaan pystyi vetämään peiton korviin heti kun sai toisen hiljaiseksi. Aamun viimeisessä herätyksessä en meinannut saada silmiäni auki millään, ja olo tuntui lähinnä krapulaiselta. Kroppa oli ihan jumissa mutta ihme kyllä en saanut silti päänsärkyä. Mikäli siis päädyn vielä tällaiseen ratkaisuun huomennakin, muistan ottaa jotain pehmikettä selän alle…

Mikähän ihme siinä muuten on, että ne ensimmäiset kuukaudet meni ihan heittämällä vaikka kuinka monella yöherätyksellä, mutta nyt kun on tottunut kokonaisiin öihin niin sitä alkaa olla ihan kypsä jo viikon jälkeen!? Pientä mukavuudenhaluisuutta, kenties? 😉

Toivotaan, että yöt pian rauhoittuu ja päästään koko perhe taas öisin lepäämään.

Löytyykö lukijoista vertaistukea? Miten kauan teillä kesti kulmahampaiden puhkeamisessa levottomuus vai vaivasiko ne öitä lainkaan?

 

Saatat tykätä myös näistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *