ISKÄ, ISKÄ, ISKÄ

Meillä on nyt tällä hetkellä varsinainen iskä-vaihe päällä, josta jo hieman mainitsinkin edellisessä arkipostauksessani.

Jos iskä sattuu olemaan näköpiirissä, on iskän syli paljon parempi kuin äidin. Pikkumies kurottaa lattialta tai sylistäni iskää kohti toiveikkaana, kunnes pääsee parempaan syliin. Jos syliin ei juuri sillä hetkellä ole mahdollista päästä, alkaa yleensä lohduton itku.

Siinä vaiheessa jos iskä menee vessaan, työhuoneeseen tai mihin vain pois näköpiiristä, alkaa myös useimmiten hirveä huuto. Joskus huuto kestää vähän pidemmänkin aikaa, toisinaan saan harhautettua ajatukset pois johonkin muuhun.

Iskän työhuoneen oven takana pitää käydä myös hakkaamassa ovea ja huutamassa iskää aina säännöllisesti, jos iskä ei satu olemaan näköpiirissä. Siinä vaiheessa on oikeastaan ihan sama, onko mies ylipäänsä edes paikalla koko asunnossa tai jossakin toisessa huoneessa, mutta poika tietää minkä oven takaa iskä useimmiten löytyy.

Onneksi tuo ongelma ei kuitenkaan korostu esimerkiksi päiväkodissa, jossa poika kuulemma edelleen viihtyy oikein reippaalla mielellä eikä jää perään itkemään, kun viemme hänet aamulla. Kaikista pahimmillaan ongelma on silloin, jos iskä sattuu vilahtamaan ohi eikä ehdi sillä hetkellä jäädä sylittelemään, tai jos hän menee toiseen huoneeseen tai kokonaan ulos.

Toisinaan tuo iskänkaipuisuus on aika turhauttavaa, sillä eihän mieheni pysty olemaan paikalla jatkuvasti. Toisaalta on kuitenkin melkoisen hellyyttävää, että iskä on pojalle niin tärkeä hahmo. Onneksi en itse ole luonteeltani sellainen henkilö, että tulisin helposti mustasukkaiseksi, sillä voin kuvitella että joillekin äideille tämä saattaisi olla vaikea paikka! Nyt kuitenkin nautin mieluummin niistä hetkistä, kun näen tyytyväisen isän ja pojan yhdessä. <3

20160214_122258a

Saatat tykätä myös näistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *