ISKÄ, ISKÄ, ISKÄ

Meillä on nyt tällä hetkellä varsinainen iskä-vaihe päällä, josta jo hieman mainitsinkin edellisessä arkipostauksessani.

Jos iskä sattuu olemaan näköpiirissä, on iskän syli paljon parempi kuin äidin. Pikkumies kurottaa lattialta tai sylistäni iskää kohti toiveikkaana, kunnes pääsee parempaan syliin. Jos syliin ei juuri sillä hetkellä ole mahdollista päästä, alkaa yleensä lohduton itku.

Siinä vaiheessa jos iskä menee vessaan, työhuoneeseen tai mihin vain pois näköpiiristä, alkaa myös useimmiten hirveä huuto. Joskus huuto kestää vähän pidemmänkin aikaa, toisinaan saan harhautettua ajatukset pois johonkin muuhun.

Iskän työhuoneen oven takana pitää käydä myös hakkaamassa ovea ja huutamassa iskää aina säännöllisesti, jos iskä ei satu olemaan näköpiirissä. Siinä vaiheessa on oikeastaan ihan sama, onko mies ylipäänsä edes paikalla koko asunnossa tai jossakin toisessa huoneessa, mutta poika tietää minkä oven takaa iskä useimmiten löytyy.

Onneksi tuo ongelma ei kuitenkaan korostu esimerkiksi päiväkodissa, jossa poika kuulemma edelleen viihtyy oikein reippaalla mielellä eikä jää perään itkemään, kun viemme hänet aamulla. Kaikista pahimmillaan ongelma on silloin, jos iskä sattuu vilahtamaan ohi eikä ehdi sillä hetkellä jäädä sylittelemään, tai jos hän menee toiseen huoneeseen tai kokonaan ulos.

Toisinaan tuo iskänkaipuisuus on aika turhauttavaa, sillä eihän mieheni pysty olemaan paikalla jatkuvasti. Toisaalta on kuitenkin melkoisen hellyyttävää, että iskä on pojalle niin tärkeä hahmo. Onneksi en itse ole luonteeltani sellainen henkilö, että tulisin helposti mustasukkaiseksi, sillä voin kuvitella että joillekin äideille tämä saattaisi olla vaikea paikka! Nyt kuitenkin nautin mieluummin niistä hetkistä, kun näen tyytyväisen isän ja pojan yhdessä. <3

20160214_122258a

Continue Reading

Taaperoelämää

Siitä on jo jokin tovi, kun olen viimeksi kirjoitellut meidän kuulumisista muutenkin kuin kuukauden kuvakoosteen muodossa. Postaustahti on ollut muutenkin todella hiljainen, sillä arki tuppaa olemaan aika kiireistä aikaa.

Arkipäivät kuluvat töissä, missä olen viihtynyt ihan hyvin. Kivan työkaverin kanssa hiljaisetkin kesäpäivät kuluvat suhteellisen kivuttomasti, vaikka välillä tuntuukin siltä että voisi olla ihan muualla tekemässä jotain tuottavampaa. Työpäivän jälkeen meillä on suunnilleen seitsemään asti täysi meno päällä, kunnes käydään iltapalalle ja muihin iltatoimiin ennen pojan nukkumaanmenoa.

Juoksuohjelmani mukaisesti olen käynyt lenkillä 4krt viikossa, aina sen jälkeen kun poika on pistetty nukkumaan ja koti saatu siistiksi. Lenkin jälkeen harvemmin enää jaksaa tehdä mitään hyödyllistä, sillä suihkun jälkeen kello lähenee yleensä jo kymmentä. Välillä ehditään miehen kanssa katsomaan jotain Netflixistä ennen nukkumaanmenoa, toisinaan mennään suoraan iltapalan jälkeen nukkumaan.

Lepopäivinä yritän ottaa kiinni rästiin jääneitä kotitöitä ja koulutehtäviä, mutta suoraan sanottuna kouluhommat on kyllä jääneet vähän liian heikoille viimeaikoina. Mitään koulutehtäviä ei varsinaisesti ole rästissä, mutta kaikki meinaa jäädä vähän viimetippaan joten olisi syytä vähän skarpata.

PicMonkey Collage

Viikonloput ovatkin sitten taistelua ajankäytön kanssa. Toisaalta se olisi paras hetki siivota ja tehdä rästiin jääneitä kotitöitä, mutta sitten taas toisaalta mieluummin keskittyisi parempaan ajanviettoon pojan ja muun perheen kanssa. Toistaiseksi siivoilut on jääneet hieman vähemmälle, ja se kyllä näkyy. Uskon kuitenkin että perheen kanssa vietetty aika on paljon tärkeämpää kuin kodin siivous, kunhan homma ei lähde ihan käsistä. Nopealla arkisiivouksella iltaisin saa pidettyä kodin edes kohtuullisessa kunnossa, ja varsi-imurilla voi vedellä pahimpia villakoiria nurkista tarpeen tullen.

Puolitoistavuotias taapero

Pojalla tulee ensi lauantaina ikää kokonaiset 1,5 vuotta. Tämä aika on mennyt todella nopeasti, ja välillä on todella kummallista ja samalla niin ihanaa tajuta että hänestä on kasvanut jo leikki-ikäinen pikkumies. Juhannuksen tienoilla poika alkoi kävelemään jo joitakin metrejä kerralla, ja kun siitä vauhtiin pääsi niin jo noin viikon sisällä hän suhasi ympäri kämppää ihan omin jaloin. Ihan huimaa miten nopeasti tuo kävelyhommakin sitten lähti käyntiin, kun sille tielle lähdettiin!

Olen saanut todella ylpeänä hakea poikaa aina päiväkodista kotiin, kun siellä on kehuttu kuinka reipas ja hyväntuulinen pikkukaveri on päivän aikana ollut. Myös isommat lapset ovat aivan innoissaan meidän pikkumiehen leikkiseurasta, ja olen sivukorvalla kuunnellut kuinka he ovat tohkeissaan selittäneet meidän ”vauvasta” omille vanhemmilleen.

20160618_073934a

Meillä selvästi myös koetellaan nyt omia rajoja, ja kaiken kielletyn tekeminen on todella hauskaa. Olohuoneen pöydälle pitää kiivetä aina kun silmä välttää, ja sitten voitonriemuisena katsella sieltä kun jää kiinni itse teosta. Koiran vesi- ja ruokakupit kiinnostavat edelleen, ja joskus tuo sankari jää oikein odottamaan, että ehdin paikalle katsomaan kuinka kaikki vedet roiskitaan pitkin lattioita ja raksut kahmitaan suuhun.  Tähän pitäisi keksiä joku parempikin ratkaisu kuin nostaa aina kupit pöydälle, sillä pitäähän ne kuitenkin olla koiralle saatavilla…

Olen saanut myös huomata, kuinka näinkin pieni voi toimia todella suunnitelmallisesti. Yhtenä aamuna lapsi jäi olohuoneeseen kun menin vessaan, ja lähes välittömästi kuulin kuinka keittiön kaappi avattiin. Kun menin keittiöön katsomaan, oli kaapin ovi auki, mutta lapsi oli jo takaisin olohuoneessa. Poika nojaili tyytyväisenä myhäillen sohvaan, kädet sohvatyynyjen alla. Tilanne oli sen verran epäilyttävä että päätin kurkata tyynyn alle. Tyynyn alta löytyi eräs keraaminen tarjoilukulho, jonka ottamisen olin kieltänyt aiemmin jo noin sata kertaa, kuinka suunnitelmallista toimintaa ihan selvästi!

Poika ei osaa vielä kunnolla puhua, mutta osaa jo ihan huiman määrän yksittäisiä sanoja, kuten esim. auto, iskä, äiti, kenkä ja leipä. Iltapala-aikaan ja aamuisin minimies saattaa juosta keittiöön ja huutaa ”LEIPÄÄ”, joka on mielestäni jotenkin huvittavaa. Samoin iskän työhuoneen oven taakse saatetaan mennä huutamaan ”ISKÄ” ja paukuttamaan ovea, kyllähän siinä väkisinkin tulee hymy huulille. <3

20160621_190841a

Tällaisia kuulumisia meille tällä erää, katsotaan mitä kesä tuo vielä tullessaan.

Aurinkoista viikon jatkoa! 🙂

 

Continue Reading

Unettomia öitä

Tällä viikolla yöunet on jäänyt aika vähiin. Olen herännyt joka yö viimeistään neljältä siihen, että poika seisoo sängyssä ja huutaa kurkku suorana. Veikkaan että juuri puhkeamassa olevilla kulmahampailla (4 kpl) on osuutensa asiaan.

Normaalisti yöllä herätessä auttaa kun laittaa pojan uudelleen maate ja tutin suuhun, mutta tällä viikolla homma on kosahtanut joka kerta viimeistään siinä vaiheessa kun olen hipsimässä huoneesta ulos.

Olen kokeillut rauhoittuisiko siellä itsekseen, jos vaan hipsin pois ja annan hetken huutaa, mutta ainakaan niin pitkään en ole viitsinyt keskellä yötä huudattaa, että olisi toiminut. Ainut toimiva, ja muille talon asukkaille paremman yörauhan takaava keino on ollut jäädä huoneeseen odottamaan, että poika nukahtaa uudelleen. Useimmiten sängyn vieressä on tullut seisoskeltua vähintään puoli tuntia kerrallaan, välillä tunninkin. Tietenkin silloin on vielä itsellä järkyttävä pissahätä, ja seisot siellä sitten jalat ristissä kiemurrellen.

Ärsyttävän usein olen myös luullut pojan olevan jo riittävän sikeässä unessa, että olen yrittänyt lähteä huoneesta liian aikaisin, ja siinä vaiheessa kun voitonriemuisena olen vetämässä ovea perässäni kiinni, on pikkumies ollut taas kurkku suorana huutamassa…

Toisinaan olen onnistunut puolen tunnin seisoskelun jälkeen hiipimään takaisin sänkyyn, kunnes noin kymmenen minuutin päästä huuto on taas alkanut uudelleen. Siinä vaiheessa kun katsot kelloa, että herätys olisi alle tunnin päästä, ja tiedät ettet selviä sieltä pois alle puolessa tunnissa, ei kovinkaan paljoa naurata… Joinakin aamuina nukutusoperaatio on venähtänyt jo niin pitkälle, että olen ollut puoli tuntia myöhässä omasta aikataulustani.

Koska tänään oli lauantai ja vapaapäivä, ajattelin etten pilaa omaa aamuani tuolla koko viikon jatkuneella härdellillä. Viikosta viisastuneena nappasin silloin ensimmäisessä herätyksessä heti mukaani peiton ja tyynyn, ja asetuin pojan sängyn viereen lattialle maate. Pojalle tosiaan riittää pelkkä läsnäolo huoneessa, joten hän rauhoittui melko pian takaisin nukkumaan. En tiedä tarkalleen montako kertaa herättiin siinä neljän ja puoli seitsemän välissä, mutta ihan riittävän monta. Useimmiten piti käydä laskemassa poika takaisin makuulle, ja sen jälkeen päästiin molemmat jatkamaan unia.

Yöunien kannalta oli mukavampi kun ei tarvinnut seistä vieressä valvomassa, vaan pystyi vetämään peiton korviin heti kun sai toisen hiljaiseksi. Aamun viimeisessä herätyksessä en meinannut saada silmiäni auki millään, ja olo tuntui lähinnä krapulaiselta. Kroppa oli ihan jumissa mutta ihme kyllä en saanut silti päänsärkyä. Mikäli siis päädyn vielä tällaiseen ratkaisuun huomennakin, muistan ottaa jotain pehmikettä selän alle…

Mikähän ihme siinä muuten on, että ne ensimmäiset kuukaudet meni ihan heittämällä vaikka kuinka monella yöherätyksellä, mutta nyt kun on tottunut kokonaisiin öihin niin sitä alkaa olla ihan kypsä jo viikon jälkeen!? Pientä mukavuudenhaluisuutta, kenties? 😉

Toivotaan, että yöt pian rauhoittuu ja päästään koko perhe taas öisin lepäämään.

Löytyykö lukijoista vertaistukea? Miten kauan teillä kesti kulmahampaiden puhkeamisessa levottomuus vai vaivasiko ne öitä lainkaan?

 

Continue Reading

Toukokuu kuvina

Viimeiset viikot ovat hujahtaneet taas niin vauhdilla, että meinasi toukokuun kuvakooste jäädä vahingossa tekemättä. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan, joten tässäpä olisi toukokuu kameran linssin läpi katsottuna. 🙂

Kollaasi1

  1. Toukokuussa meitä hellittiin harvinaisen paljon ihanilla ilmoilla, joista osa onnistui osumaan mun talvilomaan. Sillon kelpasi viettää puistossa aikaa.
  2. Iltapalaksi avokado-munaleivät sekä kamomillateetä, nams.
  3. Kertakäyttömukien ruttailu oli hauskaa puuhaa kun äiti touhusi jotain muuta…

Kollaasi2

  1. Taaperokärryllä vedellään nykyään pitkin kämppää kuin ammattilainen konsanaan.
  2. Toukokuussa innostuin leipomaan taas vähän useammin sämpylöitä.
  3. Äitienpäivälahjaksi sain hienon piirroksin koristellun pyyheliinan. <3

Kollaasi3

  1. Päiväkodin kevätjuhlia vietettiin toukokuussa karnevaalitunnelmissa.
  2. Heti kun silmä hetkeksi vältti, niin koiran ahneudella ei ollut taas rajaa…

Kollaasi4

  1. Pakkasesta otetut vappudonitsit sai vähän lisämakua kermavaahtotäytteestä.
  2. Pyykkiapulainen vauhdissa.
  3. Voiko olla suloisempaa kun kaksi taaperoa ottamassa toisiaan kädestä kiinni, kun matkustetaan rattaissa vierekkäin? <3

Kollaasi5

  1. Oltiin vahingossa pojan kanssa samikset, raitajengi vauhdissa!
  2. Siivouspäivän kirpparisaldo yhteensä 6 eurolla, ei paha!
  3. Meillä mennään sokkona eteenpäin…

Kollaasi6

  1. Välillä jaksaa laittaa jopa kynnetkin edustuskuntoon, tällä kertaa tosi hillitysti. 🙂
  2. Naistenkympin tuotekassin sisältöä, suurin osa ihan hyviä!
  3. Lähtökuopissa.

Kollaasi7

  1. Hyvä lenkki, parempi fiilis.
  2. Karvakaveri simahti tassut ristissä. <3
  3. Iltapalaksi maistuu kaurapuuro mustikoilla ja raejuustolla, sekä kuppi kamomillateetä.

Kollaasi8

  1. Viikonloppuaamun kiipeilyt leikkipuistossa. <3
  2. Been there, done that. Katsotaan mitä keksitään seuraavaksi!
Continue Reading

Työelämä vai kotiäitiys – TOP5 plussat ja miinukset

Olin koko toissaviikon sairaslomalla, ja sitä seuraavan viikon vietin talvilomaa, joten olin kotona kaksi viikkoa putkeen. Se tuntui kummalliselta, sillä olen ollut nyt töissä hoitovapaan jälkeen jo neljä kuukautta. Kotona oleminen sai minut miettimään niitä kotiäitiyden ja työelämän hyviä ja huonoja puolia – molempia riittää kummassakin!

Tässä olisi omat mietteeni listattuna satunnaisessa järjestyksessä, muistakaa ettei kaikkea pidä ottaa liian vakavasti. 😉

Kotiäitiyden plussat ja miinukset TOP 5

+ saat viettää lapsen kanssa aikaa vuorokauden ympäri

+ aamulla ei tarvitse meikata tai laittaa hiuksia, jos ei jaksa

+ aamulla ei tarvitse herätä kellon soittoon, vaikka aika onkin useimmiten sama kun heräisit töihin

+ ehdit ulkoilemaan monta kertaa päivässä

+ voit ottaa päikkärit silloin kun lapsi nukkuu, jos pystyt

– muiden aikuisten seura on usein aika vähissä, ellet löydä muita mammoja kaveriksi

– kodinhoitotuella talous on koetuksella

– olet todella kiinni lapsessa ja kodin pyörittämisessä vuorokauden ympäri

– jatkuvassa huutohärdellissä oleminen pistää välillä pinnan vähän turhankin kireälle

– tipahdat kärryiltä työelämässä

Työelämän plussat ja miinukset TOP 5

+ pääset muiden aikuisten seuraan ja vaihtelua kotielämästä

+ talousasiat voi paremmin

+ pääset kehittämään itseäsi ja urasuunitelmiasi

+ huomaat kuinka lapsi nauttii päiväkodissa olosta ja oppii muilta lapsilta asioita

+ työpäivän aikana ei tarvitse kuunnella huutamista, lapsen eikä koiran taholta

– joudut meikkaamaan ja laittamaan tukan kuntoon JOKA AAMU

– lapsen kanssa viettämäsi aika jää tosi vähiin

– joudut aamuisin heräämään herätyskelloon

– kotitöitä jää rästiin kun et halua tuhlata siihen kaikkea vapaa-aikaasi

– ulkoilu jää lähinnä viikonloppuihin

Löysitkö listasta asioita jotka kolahti, vai olisitko itse listannut aivan toisenlaisia asioita?

PS. Ensi viikolla on luvassa hellettä, joten olit sitten kotona tai töissä niin nautihan keleistä! <3

Continue Reading

Äitienpäivä

Heräsin tänään aamukuudelta siihen, kun poika alkoi huoneessaan itkemään täyttä huutoa, kuten useimpina aamuina. Mennessäni huoneeseen itku vaihtui kuitenkin pian leikkimieliseksi kikatteluksi ja pinnojen välistä kurkisteluksi. Vietettiin pojan kanssa hetki ihan vaan leikitellen ja höpötellen. Olisihan sitä ihan mielellään nukkunut vielä vähän pidempään, mutta toisaalta juuri tänään olin tuohon herätykseeni erityisen kiitollinen.

Tänään äitienpäivänä juhlitaan meitä äitejä, mutta muistetaan juhlia myös niitä lapsia joille saamme sen etuoikeuden olla äiti. Sen sijaan että tänään nostaisin vaan jalat ylös, ajattelin viettää aikaa perheeni kanssa ja etenkin sen pikkumiehen kanssa.

Äitinä oleminen ei ole mikään itsestäänselvyys, joten muistetaan olla kiitollisia ja juhlistaa tänään niitä kaikkein tärkeimpiä asioita. <3

20160417_125753a

Continue Reading

Kiire – mikä ihana tekosyy

Vai onko? Kävin tässä taannoin keskustelua erään henkilön kanssa urheiluharrastuksista. Sanoin harrastavani tällä hetkellä vain juoksemista, sillä minulla ei ole kovinkaan paljon aikaa harrastuksille. Tarvitsen harrastuksen, jota voin toteuttaa juuri silloin kun minulle itselleni sopii, ja juokseminen on juurikin sitä. Tämän henkilön mielestä kiire on todella huono tekosyy, ja hänen mielipiteensä sai minut vähän ärsyyntymään.

Kiire on varmasti monelle helppo tekosyy siihen, että jättää asioita tekemättä. Mutta kun sinulla on työ, korkeakouluopinnot, lapsi, koira, mies sekä se harrastus, voin sanoa että kiire ei ole pelkkä tekosyy sille, että harrastaa VAIN juoksemista.

Olen aika vahvasti sitä mieltä, että ihminen pystyy työntämään lusikkansa aika moneen soppaan ihan helpostikin, kunhan vaan priorisoi ja järjestelee aikataulut tehokkaasti. Olen toisaalta myös sitä mieltä, että ihminen ei ole parhaimmillaan silloin, kun kaikki voimavarat on käytetty äärimmilleen, ollakseen mahdollisimman tehokas. Itselläni on tällaiseen tehokkuuden tavoittelun taipumusta, olen kirjoittanut siitä aikaisemminkin.

Onko se sitten jollain tavalla väärin olla laiska? Pitäisikö kaikki aikataulut venyttää aina ihan sinne tappiin asti, jotta saisi mahdollisimman paljon asioita suoritettua? Onko rentoutuminen tai parisuhdeaika sellaisia, joista todella kannattaa tinkiä?

Olen huomannut jo nyt, että se juokseminenkin vie aikaa pois jostain muusta. Joko koulutehtävien tekoon jää vähemmän aikaa, tai sitten yhteinen aika puolison kanssa jää ihan olemattomiin. On kyllä melkoinen taitolaji saada kaikki mahtumaan kalenteriin niin, että kaikki ovat sopivassa tasapainossa ja kaikki tarvittavat asiat tulevat silti tehdyksi ajallaan.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että koulutehtävät laahaavat muutenkin jäljessä, ja vaikka motivaatiota löytyisi niin monet kerrat olen herännyt päätteen äärestä iltaisin yhä uudelleen ja uudelleen, olen siis alkanut pilkkimään jo ennen yhdeksää. Juokseminen on sitä kovin kaivattua omaa aikaa, ja parempi fyysinen kunto pitää mielenkin virkeämpänä. Lenkin jälkeen sitä vaan on usein liian väsynyt keskittyäkseen koulujuttuihin, enkä toisaalta haluaisi jättää lenkkiä myöskään sinne ihan myöhäiseen iltaan juuri ennen nukkumaanmenoa.

Olenko oikeasti liian kiireinen vaiko vain huono tekemään aikatauluja? Löytyykö sieltä ruudun takaa muita saman ongelman kanssa painivia?

Seuraavana suunnitelmana olisi lukujärjestyksen tekeminen, jos asioiden selkeä jäsentely olisi ratkaisuna ongelmaan. 🙂

Continue Reading

Suorituspaineita

Perjantaiväsymystä, sitä on tänään päällä. Tiedättekö sen tunteen, kun tuntuu ettei aika vaan mitenkään riitä kaikkeen, eikä oikeastaan edes jaksaisi tehdä puoliakaan niistä asioista? Tällä hetkellä tuntuu siltä. Tehtävälista tuntuu vaan kasvavan ja oma motivaatio asioiden suorittamiseen ei ole ihan sillä tasolla kuin pitäisi.

Lähdin äsken kiukkuisena saunaan. Olin kiukkuinen, sillä tuntui siltä että olisi ihan liikaa kaikkea muutakin tekemistä; kouluhommia, kotihommia, blogia, laatuaikaa miehen kanssa. Sauna on kuitenkin se yksi ja ainoa hetki viikosta, kun voin olla ihan kaikessa hiljaisuudessa, kuunnella kiukaan ritinää ja nauttia kylmästä oluesta saunan hämäryydessä. Suljin silmäni hetkeksi ja yritin hengittää syvään ja sysätä kaikki ajatukset hetkeksi sivuun.

Jostain syystä en kuitenkaan tänään saanut edes saunan ajaksi kunnolla ajatuksiani rauhoitettua. Päässä pyörii kaikki tekemättömät työt ja samaan aikaan syyllisyyden tunne siitä että tekisi mieli vaan laiskotella.

Olen suorittajaihminen, aina ollutkin. Haluan saada tietyt asiat hoidettua ja jos asioita jää tekemättä se häiritsee. Määrittelen itseni sitä kautta, että saan asioita tehtyä mahdollisimman hyvin ja tehokkaasti. Se on välillä ihan hyvä ominaisuus, sillä ei ainakaan tule aina mentyä sieltä mistä aita on matalin. Se on kuitenkin myös tehokas keino kerätä itselleen ihan turhaa stressiä ja väsymystä.

Tällä hetkellä kouluhommat matelee hyvin hitaasti eteenpäin ja tänne blogiin tulee kirjoitettua omasta mielestä ihan liian vähän. Kodissa on säilynyt yleinen siisteys jokseenkin hyvin, sillä siivoan kaikki päivän aikana kertyneet sotkut aina illalla pois pojan mennessä nukkumaan. Silti tuntuu että joka paikka pursuaa tavaraa, papereita pitäisi mapittaa ja joillekin tavaroille pitäisi järjestää oma paikkansa.

Kaikesta tästä huolimatta aloin tänään haaveilemaan juoksemisen aloittamisesta pitkästä aikaa uudelleen ja myös salilla käymisestä. Olen jo vuosikaudet ajatellut osallistua Naisten kymppiin, mutta joka kerta se on sitten syystä tai toisesta jäänyt väliin. Nyt tuo tapahtuma osui silmään taas uudestaan, ja mieleni tekisi osallistua. Ilmoittautumisaikaa on vielä huhtikuun loppuun asti jäljellä…

Toisaalta urheilu voisi olla ihan hyvä tapa nollata stressiä, mutta toisaalta myös pelkään että siinä on taas lisää suorittamisen aihetta, kun aika on muutenkin kortilla. Jään siis vielä miettimään.

Sen verran muuten vielä kuulumisia täältä kotielämästä, että viimeisten parin viikon aikana täällä on alettu nousta seisomaan tukea vasten. Nyt ei sitten juuri muuta tehdäkään kun yritetään nousta jokaista tasoa vasten ja kahmitaan kaikki käsien ulottuvilla olevat tavarat lattialle, jee!

20160401_175158 (1)

Herätysten suhteen meitä myös vähän koetellaan, sillä parin viime viikon ajan täällä on herätty jo viiden maissa, niin arkena kuin viikonloppunakin. Naapurit varmasti arvostaa kun täällä on täysi huutokonsertti päällä jo heti varhaisesta aamusta. Nyt olisi tavoitteena saada pojan nukkumaanmenoa venytettyä kahdeksaan asti nykyisestä seitsemästä, jos sitten nukkuisi edes sinne aamukuuteen.

Jospa tänä viikonloppuna saisi kunnolla levättyä, niin jaksaisi taas paremmin ensi viikolla. Miten muuten teillä sujuu arjen kanssa tasapainottelu, löytyykö sieltä ruudun takaa lisää suorittajaihmisiä?

Continue Reading

Terveisiä sairastuvasta

Tänään on kulunut tasan kuukausi päiväkodin aloittamisesta, ja täällä ollaan oltu sen jälkeen nyt joka ikinen viikonloppu kipeänä. Ensin kaksi viikonloppua vatsatautia ja nyt viimeisimpänä flunssa. Ensimmäisestä vatsatautirundista saatiin mekin miehen kanssa osamme, mutta nyt kaksi viimeisintä tautia on ollut (toistaiseksi) pelkästään tuolla pikkumiehellä.

Lauantaina poika oli hieman tukkoisen oloinen, mutta toisaalta hampaita on tulossa myös kovaa vauhtia, joten ajattelin että niillä voisi olla yhteys toisiinsa. Sunnuntaina olikin sitten jo ihan selvä peli, kun aamulla mittasin pojalta kuumetta 38.8 C. Nenä valuu, yskittää ja kuumetta. Sen lisäksi vielä sitten ne hampaat, suusta valuu kuolaa niin paljon että leuka on jatkuvasti märkänä.

Onneksi tuo tyyppi on niin mielettömän reipas, että jaksaa hyväntuulisesti touhuilla kaikesta huolimatta, vaikka olo onkin varmasti kurja. Itse olen salaa nauttinut vähän siitä, että pitkästä aikaa poika viihtyy sylissä pidempään kuin puoli minuuttia. Ollaan istuttu sohvalla viltin alla ja katseltu piirrettyjä.

Öisin on ollut melko levotonta, kun on nenä niin tukossa ettei voi syödä tuttia ja on muutenkin vaikea hengittää. Lisäksi poika herää vähän väliä yskimiseen tai johonkin muuhun kurjaan. Olen nostanut sängyn päätyä sellaisilla palikoilla, mutta välillä mietin onko niistä enemmän haittaa kun hyötyä, jos tyyppi mönkii itsensä lopulta pää alaspäin jalkopäätyyn…

Tietysti kaikkein ikävintä tuossa sairastelussa on katsoa niin avuttomana vierestä, kun toisella on kurja olo. Siinä tuntee olonsa aika mitättömäksi, kun ei voi millään tavalla auttaa, tai kun ne pienetkin auttamisyritykset (kuten vaikka niistäminen) tuntuu vaan pahentavan asiaa.

Allekirjoittaneella on muuten myös nyt ensimmäinen viikko takana uudessa työkohteessa. Olen viihtynyt siellä hyvin ja ihmiset tuntuu tosi mukavilta. Perehdytystä pitäisi olla vielä tämä viikko, mutta nyt näyttää siltä että ainakin puolet siitä menee täällä kotosalla pojan kanssa. Onneksi olen kuitenkin oppinut asiat aika vauhdilla, joten en ole lainkaan huolissani siitä että joudun jättämään muutaman päivän väliin.

Täytyy kyllä sanoa että olen hieman kaivannut sellaista ihan tavallista viikonloppua, kun ohjelmassa ei ole mitään erityistä, ja saa vaan keskittyä viettämään aikaa perheen kanssa. Ehkä jos pääsiäisenä vaikka onnistaisi?

Tällaista päiväkotiarkea meillä tällä hetkellä. Ehkä se helpottaa sitten viimeistään, kun lapsi menee kouluun? Tai ehkä ei… Joka tapauksessa päässä lyö tällä hetkellä sen verran tyhjää, etten saa enempää tekstiä aikaiseksi vaikka mieleni tekisi.

Mukavaa pääsiäisen odotusta kaikille, ja pysykää terveenä! 🙂

Continue Reading

Verta, hikeä ja kyyneleitä

Otsikko mielestäni summaa aika hyvin viime viikon, ainakin kuvainnollisesti. Verta nähtiin vain pienessä skaalassa ja kyyneleetkin jäi tulematta, mutta nuo kaikki olisivat voineet olla mahdollisia. Viimeinen viikko on siis ollut melko raskas sekä henkisesti että fyysisesti.

Viime viikkoa edeltävä viikko lopetettiin tyylikkäästi oksennustaudissa, josta kärsittiin koko perhe loppuviikosta, onneksi sentään vuoropäivinä. Maanantaina taudin jälkeen oli aika heikko happi. Tuntui ettei kroppa kanna eikä ruokaa tehnyt yhtään mieli, vaikka itse tauti olikin jo ohitse. Sairaslomalle ei kuitenkaan auttanut jäädä, sillä maanantaina piti astella työnantajan kustantamalle vartijan peruskurssille.

Kurssi sinänsä oli mielenkiintoinen, vaikka se ei kyllä liity juuri lainkaan tuleviin työtehtäviini. Kortti kuitenkin tehtävissä vaaditaan, joten kurssin suorittaminen oli pakollista. Toisaalta kurssilla tuli esimerkiksi kerrattua hätäensiapua, joka ei koskaan mene hukkaan. Lakitekstiä sai myös päntätä, ja nyt on ainakin Laki yksityisistä turvallisuuspalveluista tullut tutuksi.

Edellisessä postauksessa mainitsin sosiaalisten tilanteiden pelostani. En pidä tilanteista joissa joudun olla vieraiden ihmisten kanssa ja saati vielä läheisissä merkeissä. Normaalissa luentotilanteessa se ei vielä ole häiritsevää, mutta täytyy kyllä sanoa että ensiapu- ja voimankäyttökoulutus olivat henkisesti aika paha paikka.

Kun makaat jumppasalin lattialla käsiraudoissa  ja odotat, että parisi tuskailee oikeanlaisia hallintaotteita tai rautojen käsittelyä painaen sinua samalla vasten lattiaa, ja huomaat muiden tehtävästä jo suoriutuneiden odottavan tuijotuksen, voin kertoa että viimeistään siinä vaiheessa alkaa ahdistus puskea päälle. Siitäkin kuitenkin selvittiin.

Loppuviikosta pääsin purkamaan ahdistustani patukankäyttökoulutuksessa. En ole koskaan ollut mielestäni kovinkaan hyvä missään lyömälajeissa, mutta tällä kertaa sain välittömästi kouluttajalta kehuja lyöntitekniikastani. Olin palautteesta todella yllättynyt, ja se kyllä kannusti treenaamaan täysillä loppuun asti. Myönteistä palautetta on aina kiva kuulla, ja pitäähän tällä asialla nyt vähän kehuskella!

Nyt olisi sitten todistus kurssin suorittamisesta taskussa, ja pysyvää korttia varten käyn vielä toisen koulutuksen myöhemmin keväällä. Kroppa pääsi tuosta kaikesta vääntämisestä yllättävän helpolla, lihasjumeilla ja muutamilla mustelmilla, mutta veikkaan että seuraava kurssi onkin sitten jo hieman rankempi.

Maanantaina tunnelma jatkuu oppimisen merkeissä, sillä aloitan työt uudessa kohteessa. Jännityksellä jään odottamaan, mitä viikko tuo tullessaan. 🙂

Continue Reading