Päiväkotiarkea ja uusia tuulia

Meillä on nyt muutama päivä takana uutta päiväkotiarkea. Tähän asti kaikki on sujunut tosi hyvin, oikeastaan paremmin mitä olin kuvitellut.

Poika on jäänyt aamuisin hyvillä mielin päiväkotiin, ehkä hieman hämillään, mutta ei ainakaan itkuisena. Iltapäivällä hakiessa siellä on myös ollut vastassa aurinkoinen pikkumies. Päiväkotihoitajien mukaan päivät on sujuneet hyvin, ruoka ja päikkärit on maistuneet normaaliin tapaan ja poika on leikkinyt iloisena muiden joukossa. Kuulemma pieniä apuhoitajia olisi jonoksi asti!

Iltaisin väsy on iskenyt vielä hieman tavallista aikaisemmin, joka oli kyllä ihan odotettavissa. Viimeistään seitsemään mennessä poika on yleensä jo unten mailla, joten kyllähän ne illat jäävät valitettavan lyhyiksi. Siitäkin on usein osa ajasta väsymyksestä johtuvaa kiukuttelua, eikä siis varsinaisesti mitään laatuaikaa. Uskon kuitenkin, että ne illatkin alkavat pikkuhiljaa helpottamaan sitä mukaa, kun poika tottuu päiväkotielämään ja ylipäänsä vähän kasvaa.

Ja nyt kun vihdoin oli arki asettumassa uusiin uomiinsa, niin eikös se ole muutoksia luvassa kuitenkin! Tämä mamma siis passitettiin ensi viikosta alkaen vartijakurssille (iik!), ja sen jälkeen koittaa uudet kujeet uudessa työkohteessa. Vaikka en työtehtäviltäni vartija olekaan, niin tämä uusi paikka kuitenkin edellyttää kurssin käymistä. Meikäläisestä saa siis jatkossa hyvän henkivartijan vaikka iltalenkille.

Vartijakurssia sinänsä odotan ihan mielenkiinnolla, mutta osittain myös vähän kauhunsekaisin tuntein. Kärsin jonkinlaisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta, ja erityisesti kammoan lähikontaktia tuntemattomien ihmisten kanssa. Ei siis tule todellakaan olemaan helppoa harjoitella jotain hallintaotteita tuiki tuntemattomien ihmisten kanssa, mutta kyllähän siitäkin on vain selvittävä. Olenhan suorittanut myös mm. ensiapukurssin, jossa jouduin yhtälailla asettumaan todella pahasti mukavuusalueen ulkopuolelle, ja silti olen vielä hengissä!

Tuo tieto uusista työtehtävistä on nyt muhinut päässäni jo hetken aikaa, ja odotan kyllä mielenkiinnolla mitä tuleman pitää. Ainakin työtehtävät tulevat olemaan monipuolisempia ja työtahti nykyistä huomattavasti vilkkaampaa. Olen aina ollut myös ”tekijä-tyyppi” joten tietyllä tapaa kyllä sormet jo syyhyää päästä hektisempään rytmiin kiinni.

Isoin harmitus tuossa hommien vaihtumisessa on se, että olin juuri asettunut tänne nykyiseen paikkaani taloksi ja alkanut tutustumaan ihmisiin. Mutta elämä kuljettaa, ja sinne mennään mihin tie vie.

Löytyykö lukijoista kohtalontovereita noiden pelkojen suhteen? Miten te hallitsette ne tilanteet?

Ihanaa loppuviikkoa! 🙂

Continue Reading

Helmikuu kuvina

Se olisi helmikuu lopuillaan, joten tein teidän maanantaita ilahduttamaan koosteen helmikuun kuvasaldosta. Osa näistä on jälleen tuttuja joko blogista tai Instagramista, mutta mukana myös muutama täysin ”uusi” kuva.

Tässäpä siis helmikuun aikana napsittuja kuvia:

Kollaasi1

  1. Avokadot on parhautta edelleen, mutta tällä kertaa sieltä paljastui pettymys. 🙁
  2. Juuri nyt sängynlaitoja pitkin kiipeäminen on kivempaa kun päikkäreille meneminen.
  3. Sairasloma-aamu on paras aloittaa sohvalla peiton alla, ison kahvimukin kera. <3

Kollaasi2

  1. Harvinainen NOMAKEUP-kuva saunan jälkeen, kääk.
  2. Sain helmikuussa VIHDOIN JA VIIMEIN aikaiseksi sulattaa pakastimen ja siivota jääkaapin.
  3. Koirien elämä on rankkaa. <3

Kollaasi3

  1. Hei meillä kerjätään (ja sotketaan).
  2. Toisten lelut kiinnostaa aina enemmän kuin omat…
  3. …välillä ne omatkin lelut on kuitenkin ihan ok.

Kollaasi4

  1. Juhlittiin miehen uutta työpaikkaa, sampanjaa siivitti Fazerin uutuus-suklaat.
  2. Migreeni oli taas ikävä vieras, mutta siitäkin selvittiin. Ps. Ei liity edelliseen kuvaan. 😉
  3. Pikkumiehellä on nyt niin kova vauhti päällä, että edes reppuun juuttuminen ei estä matkantekoa.

Kollaasi5

  1. Iltalenkki talven ihmemaassa. <3
  2. Äiti on parasta terapiaa. Ja viini.
  3. Koiran elämä on edelleen yhtä rankkaa…

Kollaasi6

  1. Päiväkotipaikka vihdoin saatu, ja siellä käytiin tutustumassa.
  2. Kaikenlaisia hankintoja oli edessä, kun päiväkoti alkaa. 🙂
  3. Yhtenä viikonloppuna tuli lunta ihan hurjasti!

Kollaasi7

  1. Äidin pikku apulainen vauhdissa, harmi ettei noista muovipurkeista ole kuitenkaan pidemmäksi aikaa viihdykettä…
  2. Aamulla possu uuniin ja illalla uunista ulos.. Nam.
  3. Perjantaisin sauna on viikon kohokohta. <3

Kollaasi8

  1. Talvitapahtumassa riitti tuijoteltavaa.
  2. Myös pikkumies halusi taluttaa koiraa vaunulenkillä.
  3. Aloin nimikoimaan myös SUKKIA. Ei ollut kovin vikkelää puuhaa se…

Hauskaa alkanutta viikkoa, nautitaan näistä ihanista kevätilmoista! 🙂

Continue Reading

Tutustumista päiväkotiin

Kävin eilen pojan kanssa tutustumassa päiväkotiin. Pojalle se oli sikäli tuttu paikka, että hän on ollut siellä maksullisessa hoidossa jo kerran aikaisemminkin.

Nyt hiihtolomaviikolla siellä oli hieman normaalia hiljaisempaa, ja valitettavasti myös osittain sen takia meidän käynti jäi vähän lyhyeksi. Itse sain kuitenkin selvitettyä kaiken oleellisen, ja lapsi varmasti tottuu siellä kuitenkin aika nopeasti olemaan. Toivottavasti.

Saavuimme sinne juuri välipala-aikaan, joten pääsin heti lasten keskelle pöydän ääreen täyttelemään kaikenlaisia papereita. En ole aikaisemmin suhtautunut tähän päivähoitoasiaan kovin tunteellisesti, sillä tilanne nyt vaan on mitä on. Pato meinasi kuitenkin aueta, kun viereisestä pöydästä pieni tyttö tokaisi ”Se on liian pieni tänne.” Mitä siihen voi sanoa? Niinhän se on, ihan auttamatta liian pieni, mutta nyt ei ole muita vaihtoehtoja.

Seuraavaksi kävimme läpi päiväkodin tapoja ja käytäntöjä, ja yritin kertoa pojastamme. ”Kerro pojastasi, ihan kaikki mitä keksit.” Ai kaikki mitä keksin!? Mistähän sitä edes aloittaisi? Yritin miettiä mitkä olisi hoidon kannalta oleellisimpia seikkoja. Osan jutuista olinkin jo kirjoittanut ylös kun lapsi tuotiin ensimmäistä kertaa hoitoon, onneksi se lappu on niillä vielä tallella.

Kyynelkanavat oli jälleen koetuksella, kun hoitaja kysyi ”Miltä susta tuntuu nyt, kun poika menee päiväkotiin?” Olin tosiaan suhtautunut asiaan tähän mennessä melko kylmän rauhallisesti, mutta kyllä sitä nousi pala kurkkuun kun yritin tuohon asiaan vastata. Olen ihan varma, että poika tulee pärjäämään hoidossa hienosti, sillä hän on todella reipas poika. Luotan myös hoitajien ammattitaitoon, joten en ole siinä mielessä yhtään huolissani. Olen myös saanut ns. pehmeän laskun tähän koko hommaan, kun aloitin itse työt jo ennen päivähoidon aloittamista, joten kaikki ei tule tähän samaan rytäkkään. Mutta silti, onhan se nyt iso juttu ja tulee vaikuttamaan koko meidän perheen arkeen. Uskon kuitenkin, että tämä tulee olemaan vain ja ainoastaan hyvä juttu.

Oli hauska huomata, että pojalle oli nimikoitu jo oma lokero valmiiksi. Päiväkotiin voi myös toimittaa kuvia perheestä, joista henkilökunta sitten askartelee kollaasin päiväkodin seinälle lasta varten, mielestäni aivan ihana idea!

Olen alkanut nyt pikkuhiljaa nimikoimaan aina pyykistä tulleita vaatteita, ja eilen kävin hakemassa pojalle kuravaatteet, sillä lapsethan on siellä pihalla lähes säässä kuin säässä.

Tein pientä muistilistaa, mitä päiväkotiin pitäisi viedä:

  • Vaippoja
  • Tutti päikkäreitä varten
  • Valokuvat perheestä
  • Xylitol-pastillit
  • Kuravaatteet
  • Vaihtovaatteet

Ainoa harmituksen aihe on, että emme ehtineet tutustua päiväkotiin yhtään enempää. Alun perin olin niin suunnitellut, että lapsi olisi ollut jopa viikon tai vähintään kolmena päivänä vaikka puoli päivää hoidossa, ja ensimmäisenä päivänä olisin ollut itse mukana. Elämä ja asiat ei kuitenkaan aina mene niin kuin suunnitellaan, joten nyt kävi näin.

Turvallisin mielin kuitenkin luovutan pojan ensi maanantaina päiväkodin hellään huomaan. <3

Minkälaisia kokemuksia teillä on päiväkodin aloittamisesta? Kaikenlaisia vinkkejä otetaan vastaan! 🙂

Continue Reading

Hoitohärdelliä

Tulisipa jo arki. Siinä on lause, mitä ei kovin usein kuule sanottavan. Tällä hetkellä sitä kuitenkin tuntuu toivovan ja kaipaavan enemmän kuin koskaan!

Juuri kun oli alkanut tottumaan näihin uusiin kuvioihin ja siihen, että olen itse töissä ja mies lapsen kanssa kotona, niin kuultiin iloisia uutisia. Mieheni sai töitä! JES! Tämä siis on ehdottomasti se uutinen mitä ollaan odotettu jo pitkään, mutta tietenkin siitä aiheutui aikamoisia järjestelyitä, sillä työt alkoivat jo heti seuraavalla viikolla.

Päivähoidon järjestämiseen on kunnalla aikaa kaksi viikkoa, joten hikikarpalot nousi kyllä otsalle kun kuulin milloin mieheni pitäisi työt aloittaa. Kyse oli kuitenkin niin hienosta mahdollisuudesta, ettei olisi tullut kysymykseenkään jättää sitä väliin pelkästään hoitojärjestelyiden takia. Asiat oli saatava järjestettyä tavalla tai toisella.

Soitto päiväkodin johtajalle rauhoitti omaa mieltäni jo hieman. He alkaisivat välittömästi etsimään meille paikkaa, ja tapauksen kiireellisyyden huomioiden yrittävät toimia mahdollisimman nopeasti. Anoppi pystyi hoitamaan poikaa heti ensimmäisellä viikolla, joten minulla oli vielä hetki aikaa miettiä seuraavan viikon kuvioita.

Ajattelin, että meillä on vielä 3/4 kertaa mahdollista käyttää kunnan hoitoapupalvelua tämän kuun aikana, joten sillä kattaisi tarvittaessa kolmen päivän hoitotarpeen. Yksi kerta oltiin jo käytetty. Samaan aikaan mielessä häilyi pieni toive siitä, että paikka löytyisikin jo aiemmin ja kaikelta säädöltä vältyttäisiin.

Muutamaa päivää myöhemmin sain puhelun päiväkodin johtajalta, että pojalle on löytynyt päiväkotipaikka. Ei sieltä päiväkodista, mihin alun perin haettiin, mutta kiva paikka kuitenkin! Valitettavasti aloituspäivä olisi vasta reilun viikon päästä. Kuulemma olisi voinut muuten aloittaa aiemminkin, mutta hiihtolomaviikon takia siellä ollaan ihan minimimiehityksellä. Mukavaksi yllätykseksi kuulin myös, että hoitoapupalvelu oli samaisesta syystä suljettu seuraavan viikon. Voi luoja!

Aloitin välittömästi työstämään mielessäni mahdollisuuksia hoidon järjestämiseen. Vaikka meillä ei mitään suurta turvaverkkoa olekaan, niin ONNEKSI on kuitenkin olemassa niitä muutamia ihania ihmisiä, jotka pystyvät auttamaan omankin arkihärdellin keskellä. Mielettömän suuren avun toi myös miehen uusi työnantaja, joka tarjosi joustoa etäpäivien muodossa. Aikamoisen vääntämisen ja kääntämisen tuloksena kaikki on siis saatu nyt järjestettyä parhain päin.

Tässä vaiheessa haluankin kiittää kaikkia kätensä ojentaneita. Jo pelkkä ajatus siitä, että apua olisi tarvittaessa teiltä saatavissa, lämmittää sydäntä. On aika mieletön fiilis tajuta kuinka upeita ihmisiä onkaan ympärillä.

Nyt mennään vähän sekalaisella kokoonpanolla ensi viikko, ja sitten alkaa ihan uudet ja toivottavasti säännöllisemmät arkirutiinit.

Stressitöntä loppuviikkoa! 🙂

 

Continue Reading

Taaperon ja koiran yhteiseloa

Nyt kun tuo taapero on lähtenyt kunnolla liikenteeseen, on ollut jännittävää seurata miten meidän koira reagoi asiaan. Kysehän on siis koirasta, joka pelkää kaikkea mikä pitää ääntä tai liikkuu. Tai on ihan muuten vaan pelottavaa.

Jännitys oli alun perin suuri jo kun kotiuduttiin laitokselta; miten mahtaa karvakaveri suhtautua tuohon kummalliseen uuteen tulokkaaseen? Kaikkien riemuksi ja suureksi yllätykseksi koira otti kuitenkin pojan hyvin vastaan jo heti alkumetreillä. Haukkui kyllä paljon, mutta se kuuluukin sen luonteeseen. Poika on siis otettu hyvin mukaan osaksi laumaa.

Olen jo ennenkin maininnut siitä, että meillä ulvotaan kun poika huutaa. Nyt kun poika on enemmän liikkeellä, niin koira on alkanut piipittämään jos sen mielestä jotain epäilyttävää on tekeillä. Paimensukuiselle koiralle varmaan ihan ominaista tuokin, mutta välillä huvittavaa miten koira itse määrittelee sen mikä on sallittua ja mikä ei. Useimmiten se on tässä suhteessa ihan oikeilla jäljillä.

20160207_160530

Olemme yrittäneet vielä ainakin toistaiseksi pitää lapsen ja koiran lelut erillään, ja välillä siitä joutuu sanomaan puolin jos toisin. Kyse ei ole edes siitä, että ajattelisin koiran lelujen olevan liian likaisia (vaikka onhan ne), vaan enemmänkin kyse on periaatteesta. On olemassa koiran oma alue sekä omat tavarat, joihin ei ole pojalla asiaa, ja vastavuoroisesti koiran pitää ymmärtää ettei pojan leluilla ole asiaa leikkiä. Sen koira onkin oppinut jo heti pienestä pitäen, mutta ilmeisesti huomionhakuisuudessaan ja innostuksissaan käy välillä vähän kokeilemassa kepillä jäätä.

20160207_152737

20160116_081025

Tuo meidän karvakaveri ei myöskään ole koskaan ollut erityisen ahne, mutta nyt sormiruokailun yleistyessä, kun ruokaa tippuu lattialle välillä hurjiakin määriä, on siitä tullut ihan hullu kerjääjä. Tyyppi kulkee pöydän alla imuroimassa itseensä valikoidusti kaikki herkut. Useimmiten sitä ruokaa on sitten turkissakin, kun on sopivasti siinä vaaravyöhykkeellä. Jos lattialle ei ole (vielä) tippunut mitään, niin syöttötuolin vieressä pitää sitten piipittää kuin ei olisi koskaan ruokaa saanutkaan. Pojan mielestä on myös erityisen hauskaa syöttää koiralle omaa ruokaansa, joten aina välillä saa havahtua siihen kun toinen roikkuu kikatellen laidan yli syöttäen koiralle leipää tai muuta mukavaa. Onneksi meidän koiralla ei ole herkkä vatsa…

20160203_163810

Tällä hetkellä on myös todella hupaisaa kiivetä sohvaa vasten kun koira nukkuu, ja yrittää tarrata hännästä tai jalasta kiinni. Yleensä ehdin kieltämään ajoissa, mutta en aina. Hyvä juttu, ettei tuolla karvakaverilla ole tapana näykkiä, sillä tuossa tilanteessa se voisi olla aika todennäköistä. Tarkkana saa olla silti.

20160128_193152

Saa nähdä kuinka villiksi meno muuttuu, kun tuo mukelo tuosta vielä kasvaa ja alkaa oikein kunnolla juoksentelemaan pitkin taloa haukkuva koira kintereillä. Mahtavat kaverukset niistä on ainakin jo nyt tulossa. <3

Mielelläni kuulisin myös teidän kokemuksia lasten ja lemmikkien yhteiselosta! Menikö teillä kaikki kuten suunnittelitte vai tuliko mutkia matkaan?

Continue Reading

Tammikuu kuvina

Koska viimeaikaiset postaukseni ovat olleet melko köyhiä kuvien suhteen, ajattelin korjata tilanteen aloittamalla uuden postaussarjan.

Jatkossa koostan kuukauden kuviksi, joten vähintään joka kuukausi tulee postaus, joka koostuu pääsääntöisesti kuukauden aikana räpsityistä kuvista. Osa kuvista saattaa olla tuttuja aiemmista blogipostauksista tai Instagramista, mutta todennäköisesti (ja toivottavasti!) mukaan pääsee myös kuvia joita ei ole aiemmin nähty.

Näiden sanojen saattelemana esittelen nyt tammikuussa räpsityt kuvat:

Kollaasi1

  1. Pelikonsolit ja muut digilaitteet ovat nyt kuumaa kamaa pikkumiehen mielestä.
  2. Otin projektiksi maalata vanhan hyllyn pojan huoneeseen, siitä ehkäpä erillistä postausta myöhemmin.
  3. Avokadot on tällä hetkellä ehkä parhainta herkkua ikinä.
  4. Kirpputorilöytönä Marimekon päiväpeitto pojan sänkyyn, vaan 4,5 euroa!

Kollaasi2

  1. Tammikuussa koitti paluu töihin ja ihan uusiin työkuvioihin.
  2. Aamupalaksi yleensä luonnonjugurttia, banaania ja kaurahiutaleita tai mysliä.
  3. Lounassalaatissa maistui pulled pork -jämät ja avokado.
  4. 9-vuoden parisuhde-etappi saavutettu, pullo jäi kylläkin vielä korkkaamatta. 😀

Kollaasi3

  1. Liukuvärjätyt kakkupohjat näyttää olevan mun erikoisalaa. Ihan vahingossa.
  2. Making of: Feta-pinaattipiirakka pojan synttäreille.
  3. Edellä mainittu piirakka valmiina.
  4. Laatikoista löytyy kaikkea jännää, sinne jääkin helposti pienet sormet väliin jos ei äiti pidä kiinni…

Kollaasi4

  1. Synttäreitä juhlittiin ja kakunkin sain väännettyä.
  2. Törmättiin erikoiseen kaveriin iltalenkillä. Tyyppi vähän sekaisin vuodenajoista.
  3. Ruusuja pitkästä aikaa. Kuihtui muuten pystyyn parissa päivässä, argh!
  4. Synttäreiden lahjasaldosta muutama lelu.

Kollaasi5

  1. Sormiruokailu on tarkkaa puuhaa. Lautasen kuviot taitaa kiinnostaa enemmän kun itse ruoka…
  2. ”Äiti mä oon valmis, tuu siivoomaan!”

Siinä oli palasia mun tammikuusta. Onko tällaiselle postaussarjalle kiinnostusta jatkossa? Kaikki mielipiteet otetaan vastaan! 🙂

Continue Reading

Torstai on toivoa täynnä

Tämä viikko on mennyt eteenpäin aika väsyneissä tunnelmissa. Töissä ei ole tapahtunut juuri mitään, joten koko työpäivä on ollut aikamoista jumittamista. Kotona taas tilanne aivan päinvastainen. Kun töiden jälkeen on tehty ruokaa, lenkitelty, leikitty, pistetty poika nukkumaan ja siivottu asunto, on yleensä pitänyt vähintään pestä vielä koneellinen pyykkiä tai jotain muuta vastaavaa. Sen jälkeen olen rojahtanut väsyneenä sohvalle tai sänkyyn. Päivä toisensa jälkeen toistaa samaa kaavaa. Koulujuttuja olisi tehtäväksi jonoksi asti, ja tännekin olisi kiva välillä jotain raapustella. Päässä kuitenkin lyö aivan tyhjää eikä keskittymiskyky riitä mihinkään nettisurffailua kummempaan.

Yhtenä päivänä otin itseäni niskasta kiinni ja kävin töiden jälkeen koulun kirjastossa palauttamassa edellisiltä kursseilta hyllyyn jääneet kirjat. Niiden lainoja olen vaan epätoivoisesti uusinut kun en ole jaksanut lähteä kirjastoon. Harmi, kun ei se ole viikonloppuisin auki. Nyt lainoja ei saanut kuitenkaan enää uusittua joten kirjat oli pakko palauttaa. Koska aikaa poikani kanssa on arkisin muutenkin vähän, otin pojan mukaan.

En ollut kyseisen toimipisteen kirjastossa käynyt koskaan aiemmin, ja paikalle päästyä huomasin ettei hissillä pääse liikkumaan ilman avainta. Menin hakemaan sellaista vahtimestarilta, joka ei ollut paikalla. Noin 20 minuutin odottelun jälkeen todella kuumassa aulassa levottomaksi käyneen pojan kanssa vahtimestari lopulta ilmestyi ja sain avaimen hissiin. Pääsin palauttamaan kirjat ja tarkoituksena oli myös lainata pari jo alkaneen kurssin kirjaa, joista toisesta oli hyllyssä enää 1 kpl jäljellä. Kirjastossa ei ollut paikalla enää henkilökuntaa, joten menin lainausautomaatille. Juuri sen kyseisen kirjan kohdalla, joita oli vain se 1 kpl hyllyssä, automaatti ilmoitti ettei kyseistä kirjaa voi lainata ja että tulisi ottaa yhteys henkilökuntaan, argh! Yhtä kurssikirjaa köyhempänä lähdin kirjastosta kotia kohti, saas nähdä milloin jaksan raahautua sinne uudelleen ja miten tuon kurssin nyt käy kun kirjat ovat muutenkin kiven alla.

Pääkallokeleistä huolimatta liukastumisilta on ainakin toistaiseksi vielä vältytty, tosin olen työmatkoilla ja lenkillä pitänyt ”mummopiikkejä” eli kantanastoja kengissä. Vaikka etenkin sisätiloissa niillä kävellessä tuleekin aika mummofiilis, on silti melko mieltäylentävää kävellä liukkaita katuja pitkin itsevarmoin askelin, kun muut luistelee siinä vieressä. Suosittelen niitä kyllä kaikille, jotka vähänkään ulkoilee! Ihan loistokeksintö.

Ylihuomenna olisikin sitten pojan yksivuotiskekkerit. Tarkoituksena oli valmistautua hyvissä ajoin, niin ei tarvitse stressata ja kiirehtiä, mutta näinhän tässä taas kävi, että viimetippaan jää valmistelut. Yhden piirakan sain tosin leivottua pakkaseen, hurraa siitä.

Seuraavassa postauksessa kenties välähdyksiä viikonlopun tunnelmista, hauskaa loppuviikkoa!

 

Continue Reading

Yhdeksän vuoden yhteinen taival

Huomenna tulee kuluneeksi yhdeksän vuotta siitä, kun me mieheni kanssa pistimme hynttyyt yhteen. Näihin vuosiin on mahtunut kaikenlaista, kuten nyt voi varmaan kuvitellakin. On ollut iloa, onnea, surua ja kyyneleitä. Onnistumisen ja epäonnistumisen hetkiä.

Olemme vuosien varrella kasvattaneet aivan korvaamattoman tärkeän koirakaverin, sekä saaneet aikaan maailman upeimman pikkumiehen. Ollaan myös päästy näkemään maailmaa yhdessä, ja toivottavasti tulevaisuudessa päästään matkustelemaan vielä paljon lisää.

Olemme kasvaneet yhdessä ja molemmat olemme muuttuneet tässä vuosien varrella melkoisesti. Toisaalta tuntuu siltä, että aika on mennyt ihan hujauksessa eteenpäin. Toisaalta taas tuntuu, kuin oltaisi tunnettu jo ikuisuus.

Olimme seurustelleet vain puoli vuotta, kun päätimme muuttaa yhteiseen asuntoon. Osittain se tapahtui taloudellisena järkiratkaisuna, sillä molemmat olimme asuntoa vailla ja PK-seudulla hinnat ovat melko päätä huimaavia. Se oli hyppy tuntemattomaan. Tiedostimme molemmat, että se saattaa hyvinkin olla suhteemme kannalta huonoin mahdollinen ratkaisu. Toisaalta jos suhde olisi kaatunut liian varhaiseen yhteenmuuttoon, se tuskin olisi kestänyt pidempään muutenkaan. Tässä tapauksessa riskin ottaminen kannatti.

Persoonina olemme ehkä niin erilaisia kun vaan voimme, mutta toisaalta silti jollain tavalla hyvinkin samanlaisia. Itse olen melko tasainen luonne, kun taas mieheni on välillä hyvinkin temperamenttinen.  Sitten toisaalta olemme molemmat samanlaisia kotihiiriä, ja meillä on ihan omanlaista hassuttelua ja huumoria. Erilaisuuksista syntyy tasapaino, ja se klisee toistensa täydentämisestä pitää mielestäni aika hyvin paikkansa.

Olen pyrkinyt itse parisuhteessa ja elämässä yleensäkin keskittymään niihin hyviin ja positiivisiin asioihin, eikä takertumaan kaikkiin pikkuvirheisiin. Jokaisesta asiasta löytää virheitä ja ärsytyksenkohteita aina halutessaan, ja uskon että sellainen vain ruokkii negatiivisuutta. Jos päätät olla raivostumatta jokaisesta pikkuasiasta ja keskittyä itse siihen olennaiseen, voit huomata ottavasi asiat paljon kevyemmin jatkossakin. Itselläni tämä toimii, sillä miksi tuhlaisin aikaa ja energiaa pelkkään ärsyyntymiseen? Ei sillä, ettenkö silti välillä hermostuisi ihan pikkujutuista. Asenne kuitenkin ratkaisee tässäkin asiassa paljon.

Meidän perheessä osataan myös pyytää anteeksi. Riitely on tervettä ja uskallanpa väittää, että terveessä parisuhteessa sitä tarvitaan. Mutta sen jälkeen pitää tilanteen mukaan osata pyytää myös anteeksi. Itseltänihän tämä ei tule ihan niin luonnostaan, mutta olen ottanut miehestäni mallia siinä asiassa tässä vuosien varrella.

Vaikka meidän arki on täydellisen epätäydellistä, ja toisinaan aika kaoottista, niin silti en olisi valmis siitä myöskään luopumaan. Asiat on oikeastaan aika hyvin, joten toivottavasti näitä yhteisiä vuosia on tulossa vielä paljon lisää.

Muistakaa nauttia ihan niistä pienistäkin hetkistä, sillä niistähän se arki koostuu. Ja ensi kerralla kun tekee mieli taas valittaa, niin mieti, olisiko niin kamalaa antaa joskus vaan asian olla?

Ilon ja onnentäyteistä arkea teille kaikille!

Continue Reading

Uutta arkea

Nyt olisi viikko uutta arkea takanapäin. Aloitin siis maanantaina työt uudessa työpisteessä ja mieheni on ollut kotona pojan kanssa.

Kaikki on mennyt oikeastaan yllättävän hyvin sekä kotona että töissä, mutta täytyy kyllä sanoa, että olen aika väsynyt. Toisaalta siihen nähden, että olen herännyt joka aamu klo 4.30-5.00 sekä vielä pojan levottomien yöunien takia noin tunnin parin välein, olen jaksanut kummallisen hyvin. Silmät on kuitenkin alkaneet tuntumaan raskailta jo yhdeksän aikaan illalla, joten kaikki ylimääräinen tekeminen on jäänyt kyllä minimiin.

On hämmästyttävää miten hyvin mieheni on hypännyt vieraisiin saappaisiin arkea pyörittämään, voin sanoa että olen hänestä hyvinkin ylpeä. Kokoajan enemmän liikkeelle aktivoituvan yksivuotiaan kanssa ja vähän liiankin herkästi huutoon ulvomalla reagoivan koiran kanssa se kotona oleminen ei aina ole mitään herkkua.

Itselläni puolestaan oli yllättävän helppoa palata takaisin töihin, vaikka se päätös olikin pakkoratkaisu. Olin valmistautunut vetistelemään koko ensimmäisen päivän, ja huolehtimaan miten siellä kotona menee, mutta yhtäkään kyyneltä en tirauttanut. Ensimmäistä työpäivää edeltävänä iltana sainkin kyllä kunnon henkisen romahduksen, mutta siitäkin selvittiin.

Perjantaina onnistuin saamaan neuvola- ja hammaslääkärikäynnin aikana aivan jäätävän migreenin, mutta onneksi olin jo sopinut etukäteen etten palaa iltapäiväksi takaisin töihin. Kovasti odottamani saunavuoro jäi siis välistä ja sänky kutsui jo puoli seitsemältä. Toisaalta sainpahan nukuttua viikon aikana kertynyttä univelkaa hyvin pois. Migreenikin hellitti lauantaiaamun aikana, joten lauantai ei mennyt ihan hukkaan.

Viikko huipentui tänään lauantaina, kun poika täytti 1 vuotta. Juhlimme sitä perheen ja kummien kanssa vasta parin viikon päästä, sillä arvelin että voisin olla vähän liian väsynyt järjestämään juhlia ensimmäisen työviikon päätteeksi. Pikkumies puolestaan on juhlinut syömällä ensimmäistä kertaa meidän kanssa samaa ruokaa, leikkimällä duploilla sekä kylvyssä polskimalla ihan hervottoman naurun kera. Mitäs muuta sitä voisi yksivuotias toivoakkaan.

 

 

Continue Reading

Pukin tuomiset ja muita joulun kuulumisia

Se olisi joulu sitten meidän perheen osalta aikalailla paketissa. Koristeet toki otetaan perinteen mukaan pois vasta Loppiaisena, mutta muilta osin joulu alkaa olla jo taakse jäänyttä aikaa, kuten varmaan suurimmalla osalla muillakin.

Joulu sujui aikalailla suunnitelmien mukaan, eli siis rauhallisesti ja ilman stressiä. Äitini oli lomalla koko joulua edeltävän viikon, joten ehdittiin hyvin laittaa kaikki valmiiksi ilman kiirettä. Kuusi löytyi tänä vuonna ihmeellisen kivuttomasti, ja lahjat oli hankittu jo hyvissä ajoin.

Edes mitään katastrofia ei päässyt sattumaan. Pahin oli varmaan se kun poika ehti aattona kaataa koiran juomakupin päällensä ja kasteli vaatteensa täysin. Tyyppi ei ollut siitä itse moksiskaan, joten tonttupuku pääsi narulle kuivumaan ja meno jatkui.

20151224_164419

Kuusen poika osasi jättää hyvin rauhaan, mikä oli aika suuri helpotus. Toki olihan sitä kummallisuutta tuijoteltu jo kotona monta viikkoa, niin ei se ehkä enää ollut kovin jännittävä juttu.

Jostain syystä tänä vuonna syötiin ja juotiin ennätysvähän. Aattona toki hankittiin koko vuoden pahin ähky, mutta suurin osa ns. ylimääräisistä syömisistä jäi ihan minimiin. Samoin perinteinen viinin tissuttelu jäi jostain syystä melkeen kokonaan väliin, kun ei vaan tehnyt mieli. Mutta ei kai sitä aina teekkään?

20151222_203106

Tämän joulun suuri löytö oli itselleni ihan upouusi artisti Spotifystä, jazz-pianisti ja –laulaja Diana Krall. Nainen on kerännyt kyllä itselleen melkoisen listan meriittejä, mutta omasta sivistyksestäni oli jäänyt kokonaan huomiotta. Dianan joululevyä fiilisteltiin muutamaan otteeseen, ja jos et ole jo ihan kyllääntynyt joululauluihin, niin suosittelen kuuntelemaan tai laittamaan seuraavan joulun soittolistalle.

Kuva: open.spotify.com
Kuva: open.spotify.com

Pukki oli taas tänäkin vuonna anteliaalla päällä. Sain oikeastaan kaikkea mitä toivoin ja ylimääräistäkin, joten en olisi voinut enempää toivoa. Kiitos kaikille pukin pikku apureille!

Seuraavaksi katse kohti uutta vuotta ja uusia haasteita! 🙂

Continue Reading