10-kohdan TO DO –lista ennen joulua

Jouluaattoon on enää viikko aikaa, siis tasan yksi viikko. Koko vuosi on mennyt vauhdilla, ja etenkin tämä loppuvuosi. Lumettomasta ja leudosta talvesta johtuen tuntuu, että oltaisiin vielä syksyssä.

Koska sain eilen viimeisenkin tentin koulun osalta päätökseen, niin oma joululomani alkoi virallisesti tänään. Kokosin itselleni kymmenen kohdan To do  –listan asioista, mitä pitää saada hoidettua ennen joulua. Ehkäpä tästä on apua jollekin muullekin.

1. Hae kuusi. Vaikka meillähän on ollut kotona kuusi olohuoneessa jo toista viikkoa, niin joulunviettoon lähdemme kuitenkin äitini luokse, ja sinne haetaan ihan oikea kuusi. Perinteisesti viimetipassa, katsotaan mitä vielä löydetään, kun päästään kaupoille.

20151204_184731

2. Käy katsomassa Star Wars. Kyllä, tämä kuuluu olennaisesti tänä vuonna meidän joulun aloitukseen. Leffaliput on varattu lauantaille, joten spoilerit pysyköön siihen asti kaukana.

3. Hanki kinkku. Olen tänäkin vuonna osallistunut lukuisiin kinkkuarvontoihin, mutta siihen ei uskalla luottaa, että onni osuisi omalle kohdalle. Harmillisesti niistä myös yleensä ilmoitetaan voittaja niin myöhään, että kinkku tulee hankittua ennen sitä joka tapauksessa.

4. Käy ostamassa viimeiset lahjat. Tärkeimmät lahjoista on jo hankittuna, mutta muutama pieni lahja vielä puuttuu. Taas tänäkin vuonna koiran lahja jäi viimeiseksi, saa nähdä onko lelukaupassa enää mitään kivaa jäljellä. Pieni, vihreä ja vinkuva konna on ollut tähän mennessä paras lahja ever.

5. Paketoi lahjat. Puuha, joka jakaa ihmiset kahteen kastiin. Toiset vihaa ja toiset rakastaa. Minä kuulun jälkimmäiseen. Rauhallinen ilta, lasi glögiä tai viiniä ja lahjojen paketointia.

20151210_200433

6. Leivo piparit. Yksi satsi on jo tälle vuodelle tehty tänne kotiin, mutta jouluksi on tietenkin tehtävä ihan tuoreet piparit. Se on yksi niistä parhaista asioista, joka tuo sitä joulun tuntua kotiin ennen joulua.

20151206_194057

7. Tee laatikot. Peruna-, porkkana- ja lanttulaatikko, muita ei tarvita. Ennen en ollut juurikaan muiden kuin perunalaatikon ystävä, mutta viimevuosina porkkana- ja lanttulaatikko on maistuneet jopa paremmin.

8. Hanki joulun ruuat ja juomat, siinä vasta muuten onkin työmaata. Kassitolkulla tavaraa muutamaksi päiväksi, huh.

9. Hoida pikasiivous. Mitään suurempaa siivousta ei jouluksi(kaan) tarvita, vaikka onhan se tietty hyvä tekosyy suursiivoukseen. Mielestäni joulussa on kuitenkin liikaa muutakin hommaa, joten kevyt siivous riittää. Se kuuluisa Marttojen (?) heitto elää aina vaan ”Kaappeja ei tarvitse siivota joulusiivouksen yhteydessä, ellet meinaa viettää jouluasi kaapissa.” Tai jotakin sinne päin. 😉

10. Rentoudu! Joulu on sitä vuoden parasta aikaa, kun saadaan porukka kasaan ja kenelläkään ei pitäisi olla mikään kiire mihinkään. Hoida siis kaikki valmistelut hyvissä ajoin ilman kiirettä ja stressiä, ja jos joku asia jää hoitamatta niin jääkööt. Glögilasi käteen ja jalat ylös.

2015-12-17 20.42.56

Missä vaiheessa teidän jouluvalmistelut on, oletteko ehtineet jo aloittaa?

Tämä on muuten todennäköisesti viimeinen blogipostaus ennen joulua, joten toivotan kaikille lukijoille rauhaisaa joulunaikaa! 🙂

Continue Reading

Ajatuksia tulevasta

Vuosi lähenee loppuaan ja aiheuttaa allekirjoittaneelle melkoista myllerrystä ajatuksiin. Tällä kertaa mietteissä ei ole vuodenvaihteen tarjottavat, vaan tammikuussa meidän perheessä koittava ihan uusi arki.

Paluu hoitovapaalta töihin koittaa 10.1.2016 ja aiheuttaa aika ristiriitaisia tunteita. Vaikka viihtyisin mielelläni pojan kanssa kotona vielä paljon pidempäänkin, niin toisaalta tuntuu myös hyvältä palata takaisin työelämään, sillä koen työn tärkeänä osana elämää.

Meillä tapahtui töissä kuitenkin poissa ollessani sellaisia muutoksia, ettei minulla ole enää paluuta entisiin tehtäviini. Toistaiseksi ei ole vielä tiedossa mitä tulen tekemään, kun palaan. Olisi huomattavasti mukavampaa, kun tietäisi mitä odottaa. Pitää kuitenkin olla onnellinen, että ylipäänsä on työpaikka mihin palata. Tänä päivänä se ei ole mikään itsestäänselvyys.

YT-uhka välähti mielessäni, kun esimieheni kertoi, ettei minulle ole vielä uutta työtehtävää tiedossa. Kuulemma moni muu on samanlaisessa tilanteessa. Ensin ajattelin että sehän ei välttämättä olisi huono asia, sillä voisin olla pojan kanssa ansiosidonnaisen turvin kotona ja jatkaa opiskelua samalla. Vähän ajan kuluttua kuitenkin mieleeni tuli asia, jonka kanssa mieheni painiskeli jo aiemmin tänä vuonna: jos olet läsnä olevana koulun kirjoilla, niin et ole oikeutettu ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan, vaikka et olisikaan päätoiminen opiskelija. Kohtalona olisi joko lopettaa opiskelut työttömyyden ajaksi, joka olisi ihan hullua, tai jättäytyä opintotuen varaan. Kumpaakaan en näe hyvänä vaihtoehtona.

Koska minulla on koulussa suorittamatta vielä molemmat työharjoittelut, olen alkanut myös tiirailemaan uusia työ- ja harjoittelupaikkoja. En uskalla luottaa siihen, että pystyisin suorittamaan näitä omassa työpaikassani, varsinkaan tässä tilanteessa. Täydellistä olisi, jos saisin normaalin työn jonka ohessa voisin suorittaa harjoittelut aikanaan. Harmillisen moni paikka vaan on ollut muutaman kuukauden määräaikaisia harjoittelupaikkoja, ja useimmat vielä palkattomia. Tällaiseen vaihtoehtoon ei minulla ole varaa.

Olen ajatellut myös aikuiskoulutustuella opintovapaalle jäämistä. Silloin saisin enemmän rahaa kuin kodinhoidontuella, ja voisin jäädä vielä hetkeksi kotiin ja jatkaa opiskelua. Mutta koska raha-asiat painavat mielessäni, en ole vielä tätäkään ajatusta vienyt sen pidemmälle. Ehkäpä teen kuitenkin tähän liittyen vielä tarkempia laskelmia.

Hieman pelokkaalla mielellä odotan myös, miten opiskelu sujuu töihin paluun jälkeen. Olisi kuitenkin kaikkien etu, että suoriutuisin koulusta mahdollisimman nopeasti.  Tein normaaliin malliin ilmoittautumiset kevään kursseille, joten katsotaan mitä uusi vuosi tuo tullessaan.

Oletko itse kamppaillut samanlaisten asioiden kanssa ja millä tavalla ratkaisit asian? Mielelläni kuulisin kokemuksia muilta samanlaisessa tilanteessa olleilta. 🙂

Continue Reading

Perjantain ruokamoka ja kuusenkynttilä-follow-up

Tänään oli tarkoitus olla perjantain kunniaksi oikein touhupäivä. Pyykkiä on taas päässyt kertymään ihan kiitettävästi, ja pojan kalapyöryköihin tarkoitettu sei on kuumotellut pakkasessa jo viikon verran. Taktisesti olin ajatellut paistaa kalapullien jälkeen pipareita, niin koko kämppä ei haisisi kalalta vaan ihanalta joululta.

Noh, ne ”helpot ja nopeat kalapyörykät” oli kyllä ihan jotain muuta. Koko pyörykkätaikina ei meinannut mahtua sauvasekoittimen silppuriosaan, joten päätin pistää taikinan tehosekoittimeen. Siellä taikina lähinnä jumahti vaan paikalleen eikä silppuuntunut, mutta tulipahan sekin sotkettua. Lopulta jouduin silppuamaan raaka-aineet ensin monessa osassa, ja sitten yhdistämään ne ja lopuksi vedin kaiken vaan sauvasekottimella sileäksi.

20151204_133446

Koitin ensin paistaa pallerot ohjeen mukaan pannulla, mutta se oli sekä hidasta, että melkoista sotkemista kun en ollut pyöritellyt niitä valmiiksi. Suunnitelma B pääsi toteutukseen kun päätin pistää pyörykät uuniin. Taikina oli liian vetelää tehdäkseen siitä kunnollisia pyöryköitä, joten pyöryköiden tekeminen oli lähinnä taikinakasojen lätkimistä uunipellille.  Lopputulos oli hieman sitkeä ja kumimainen kasa, joka maistui etäisesti kalalle. Että siitä sitten pojalle sapuskaa.

20151204_135401

Ai niin, ja ne piparit. Ne jäikin sitten leipomatta, kun tuo koko projekti vei ihan liian kauan aikaa. Huomenna on onneksi uusi päivä.

Sitten vähän päivitystä meidän kuusen osalta. (Jos et ole lukenut meidän valokatastrofista, niin voit lukea sen täältä.) Käytiin ostamassa uudet valot, päädyttiin sitten kuitenkin kynttilämallisiin valoihin. Tällä kertaa ne ovat kuitenkin LED-valot eikä pääse niin helposti rikkoutumaan. Pohdittiin kirkkaan ja samean lampun välillä ja päädyttiin tuohon sameampaan, siinä valo on vähän pehmeämpi ja toisaalta se tuo perinteisiin valoihin hieman toisenlaista fiilistä.

20151204_191002

20151204_184731

Siinäpä olisi nyt kuusi koko komeudessaan. Vaikken olekaan tottunut käyttämään palloja kuusenkoristeena, niin oikeastaan siitä tuli silti aika kiva. Halusin pitää myös ilmeen tarpeeksi simppelinä, joten ne omatekemät koristeet taannoisesta DIY-postauksesta jäikin sellaisenaan koristamaan meidän hyllynpäällistä.

Tänään ja huomenna olisi tarkoitus testata vähän uudenlaisia herkkuja, eli herkkupäivitystä siis luvassa aikaisintaan sunnuntaina!

Rauhaisaa itsenäisyyspäivää. 🙂

Continue Reading

Kirotut kuusenkynttilät

Saatiin sitten ensimmäinen joulukatastrofi aikaiseksi. Onhan se sentään jo toinen päivä joulukuuta, että oli jo aikakin.

Meillä kasattiin eilen illalla kuusi valmiiksi, ja koska homma venyi illalla hieman myöhään, niin tänään oli sitten tarkoitus jatkaa puuhastelua. Olin ostanut Airamin perinteiset kuusenkynttilävalot, sillä meillä on kotonakin aina ollut sellaiset. Mieheni ehdotti jo kuusiostoksilla ollessamme sellaisia pieniä ledivaloja, jotka oli vielä mitoitettu 180cm kuuseen sopivaksi. Idea oli hyvä, mutta sivuutin sen silti täysin, koska perinteiset kynttilävalot kimmelsivät mielessäni.

20151202_194351-1

Tänään aloin sitten virittämään valoja kuuseen. Jossain vaiheessa huomasin yhden lampuista olevan rikki ja kädessäni oli pieniä haavoja. Lampusta puuttui iso pala, joten aloin etsimään puuttuvaa palasta, joka löytyikin sitten kuusen vieressä olleelta koiran pediltä. Pala ei tietenkään ollut siinä kokonaisena, vaan pieninä sirpaleina. Jes. Tämähän tästä vielä puuttuikin. Koira hääräsi tietenkin hämmentyneenä siinä ympärillä, joten ei auttanut kun kantaa peti suoraan kylpyhuoneeseen odottamaan puhdistusta.

20151202_183938

Mieheni tarjoutui irrottamaan rikkoutuneen lampun kynttilästä. Paketissa tuli vaihtolamppu, joten ei tarvinnut edes lähteä kauppaan hakemaan uutta. Kuinkas ollakaan, lamppu rikkoutui tuossa irrottamisoperaatiossa täysin. Pieniä lasinsiruja oli pitkin olohuoneen lattiaa ja lamppu pirstaloitui niin pahasti ettei kantaa saanut sieltä irti lainkaan. Myös kynttilän pidike rikkoutui operaatiossa.

20151202_185939

Itseltäni meni tässä säätämisessä kokonaan maku kyseisiin kynttilöihin, mutta mieheni oli alkanut ne kuusessa nähdessään pikkuhiljaa lämpeämään idealle perinteisistä kynttilävaloista. En tiedä minkälaisiin valoihin seuraavaksi tässä vielä päädytään, mutta ainakin ne tulevat olemaan ledivaloja, missä ei ole rikkoutuvia lasiosia. Onneksi ne eivät menneet rikki pojan käsittelyssä.

Minkälaisia valoja teidän kuusessa käytetään? Entä osaako joku sanoa miten monen ledivalon sarja sopii noin 180cm pitkään kuuseen?

 

Continue Reading