Joulukuu kuvina

Joulu ja uusi vuosi on nyt juhlittu, ja paluu arkeen juhlapyhien jälkeen on koittanut.

Vaikka kaikilla pursuaa varmasti koko joulu jo korvista, niin ajattelin silti jatkaa kuukauden kuvapostaus -sarjaa ja koostaa joulukuun tapahtumat kuviksi. Onneksi se ei kuitenkaan sisällä ihan pelkkää joulua.

Osa kuvista on jätetty pois, ettei olisi liikaa vanhan toistoa, mutta osa saattaa olla tuttuja edellisestä postauksesta tai instagramista. Tässä olisi kuitenkin lyhyt kooste meidän joulukuusta. 🙂

Joulukuussa sairasteltiin, mutta siitä huolimatta pieni potilas jaksoi leikkiä ja teloa itseään.

Joulutähti löysi tiensä ikkunaan, mutta lopulta vähän korkeammalle – jostain kumman syystä. Kävimme myös kuuntelemassa Lasten kauneimpia joululauluja pienen tontun kanssa.

Pääsin kokeilemaan Huawein uutukaisia, Huawei Fitiä sekä pinkkiä Honoria. Näistä ehkä lisää myöhemmin. 😉

Ajattelin tehdä helpot, nopeat ja edulliset lahjat muutamille ystäville ja päiväkodin tädeille. Kyllä näihin sittenkin sai aikaa kulumaan.. 😀

Minimies taas perus puuhissaan…

Kävin äidin luona rentoutumassa viinilasin ääressä ja samalla reissulla bongasin Tigerista jotain hupaisaa. Harmi etten löytänyt noita kengänsuojia marraskuun juhliin!

Joululahjojen fiilistelyä. <3

Sitten vielä loppuun ne pakolliset joulukuvat. Sekä kuusi että pukki on edelleen hengissä, jes!

Seuraavassa postauksessa käydään vielä läpi, mitä kaikkea se viime vuosi pitikään sisällään ja mitä tapahtui viime vuodeksi asetetuille tavoitteille sekä kurkataan vuoden suosituimmat postaukset.

Stay tuned! 🙂

Continue Reading

Joulu on jo ovella

Kahden päivän päästä on jouluaatto. Koko syksy on mennyt ihan hurjaa vauhtia, ja nyt vihdoin päästään rauhoittumaan kun vuosi huipentuu joulun viettoon.

Mainitsinkin jo edellisessä postauksessa, että tämän joulun vietämme ensimmäistä kertaa meillä. Se on tuonut mukanaan vähän lisäpuuhaa, vaikka olenhan ollut aiempinakin vuosina äidin apuna valmistelemassa.

Minulla kävi oikeastaan aika hyvä tuuri, että vuorolistalleni oli laitettu työajanlyhennysvapaat juuri tälle joulua edeltävälle viikolle – tosin torstain ja perjantain joudun olemaan töissä. Olen kuitenkin tässä ajassa saanut sekä kouluhommat viimeisteltyä että suurimman osan jouluvalmisteluista tehtyä. Nyt voi rauhassa käydä vielä pari päivää töissä ja rauhoittua joulun tunnelmaan.

Loppuun vielä hieman kuvia meidän jouluvalmisteluista ja joulun koristeluista. 🙂

Kuusi ja pukki koristaa olohuonetta. Molemmat ovat saaneet olla ihmeellisen rauhassa, vaikka silloin tällöin kuusesta käydään nappaamassa joku koriste tai pukista revitään olkia. Mutta ovat sentään molemmat vielä pystyssä! 😀

Viimevuotinen askarteluprojekti pääsi tänäkin vuonna olohuoneen hyllyn päälle koristeeksi.

Lapsuudenkodistani tutut tontut koristavat ikkunoita ja tuovat itselleni sellaisen perinteisen joulutunnelman.

Ylimääräiset kuusenkoristeet ja jouluvalot pääsivät käyttöön makuuhuoneen tunnelmavaloksi.

Yksi joulun parhaista asioista on ruoka – sitä on paljon ja montaa sorttia!

Ihanaa joulun odotusta kaikille ja muistakaa ottaa rennosti! <3

 

Continue Reading

Pukin tuomiset ja muita joulun kuulumisia

Se olisi joulu sitten meidän perheen osalta aikalailla paketissa. Koristeet toki otetaan perinteen mukaan pois vasta Loppiaisena, mutta muilta osin joulu alkaa olla jo taakse jäänyttä aikaa, kuten varmaan suurimmalla osalla muillakin.

Joulu sujui aikalailla suunnitelmien mukaan, eli siis rauhallisesti ja ilman stressiä. Äitini oli lomalla koko joulua edeltävän viikon, joten ehdittiin hyvin laittaa kaikki valmiiksi ilman kiirettä. Kuusi löytyi tänä vuonna ihmeellisen kivuttomasti, ja lahjat oli hankittu jo hyvissä ajoin.

Edes mitään katastrofia ei päässyt sattumaan. Pahin oli varmaan se kun poika ehti aattona kaataa koiran juomakupin päällensä ja kasteli vaatteensa täysin. Tyyppi ei ollut siitä itse moksiskaan, joten tonttupuku pääsi narulle kuivumaan ja meno jatkui.

20151224_164419

Kuusen poika osasi jättää hyvin rauhaan, mikä oli aika suuri helpotus. Toki olihan sitä kummallisuutta tuijoteltu jo kotona monta viikkoa, niin ei se ehkä enää ollut kovin jännittävä juttu.

Jostain syystä tänä vuonna syötiin ja juotiin ennätysvähän. Aattona toki hankittiin koko vuoden pahin ähky, mutta suurin osa ns. ylimääräisistä syömisistä jäi ihan minimiin. Samoin perinteinen viinin tissuttelu jäi jostain syystä melkeen kokonaan väliin, kun ei vaan tehnyt mieli. Mutta ei kai sitä aina teekkään?

20151222_203106

Tämän joulun suuri löytö oli itselleni ihan upouusi artisti Spotifystä, jazz-pianisti ja –laulaja Diana Krall. Nainen on kerännyt kyllä itselleen melkoisen listan meriittejä, mutta omasta sivistyksestäni oli jäänyt kokonaan huomiotta. Dianan joululevyä fiilisteltiin muutamaan otteeseen, ja jos et ole jo ihan kyllääntynyt joululauluihin, niin suosittelen kuuntelemaan tai laittamaan seuraavan joulun soittolistalle.

Kuva: open.spotify.com
Kuva: open.spotify.com

Pukki oli taas tänäkin vuonna anteliaalla päällä. Sain oikeastaan kaikkea mitä toivoin ja ylimääräistäkin, joten en olisi voinut enempää toivoa. Kiitos kaikille pukin pikku apureille!

Seuraavaksi katse kohti uutta vuotta ja uusia haasteita! 🙂

Continue Reading

10-kohdan TO DO –lista ennen joulua

Jouluaattoon on enää viikko aikaa, siis tasan yksi viikko. Koko vuosi on mennyt vauhdilla, ja etenkin tämä loppuvuosi. Lumettomasta ja leudosta talvesta johtuen tuntuu, että oltaisiin vielä syksyssä.

Koska sain eilen viimeisenkin tentin koulun osalta päätökseen, niin oma joululomani alkoi virallisesti tänään. Kokosin itselleni kymmenen kohdan To do  –listan asioista, mitä pitää saada hoidettua ennen joulua. Ehkäpä tästä on apua jollekin muullekin.

1. Hae kuusi. Vaikka meillähän on ollut kotona kuusi olohuoneessa jo toista viikkoa, niin joulunviettoon lähdemme kuitenkin äitini luokse, ja sinne haetaan ihan oikea kuusi. Perinteisesti viimetipassa, katsotaan mitä vielä löydetään, kun päästään kaupoille.

20151204_184731

2. Käy katsomassa Star Wars. Kyllä, tämä kuuluu olennaisesti tänä vuonna meidän joulun aloitukseen. Leffaliput on varattu lauantaille, joten spoilerit pysyköön siihen asti kaukana.

3. Hanki kinkku. Olen tänäkin vuonna osallistunut lukuisiin kinkkuarvontoihin, mutta siihen ei uskalla luottaa, että onni osuisi omalle kohdalle. Harmillisesti niistä myös yleensä ilmoitetaan voittaja niin myöhään, että kinkku tulee hankittua ennen sitä joka tapauksessa.

4. Käy ostamassa viimeiset lahjat. Tärkeimmät lahjoista on jo hankittuna, mutta muutama pieni lahja vielä puuttuu. Taas tänäkin vuonna koiran lahja jäi viimeiseksi, saa nähdä onko lelukaupassa enää mitään kivaa jäljellä. Pieni, vihreä ja vinkuva konna on ollut tähän mennessä paras lahja ever.

5. Paketoi lahjat. Puuha, joka jakaa ihmiset kahteen kastiin. Toiset vihaa ja toiset rakastaa. Minä kuulun jälkimmäiseen. Rauhallinen ilta, lasi glögiä tai viiniä ja lahjojen paketointia.

20151210_200433

6. Leivo piparit. Yksi satsi on jo tälle vuodelle tehty tänne kotiin, mutta jouluksi on tietenkin tehtävä ihan tuoreet piparit. Se on yksi niistä parhaista asioista, joka tuo sitä joulun tuntua kotiin ennen joulua.

20151206_194057

7. Tee laatikot. Peruna-, porkkana- ja lanttulaatikko, muita ei tarvita. Ennen en ollut juurikaan muiden kuin perunalaatikon ystävä, mutta viimevuosina porkkana- ja lanttulaatikko on maistuneet jopa paremmin.

8. Hanki joulun ruuat ja juomat, siinä vasta muuten onkin työmaata. Kassitolkulla tavaraa muutamaksi päiväksi, huh.

9. Hoida pikasiivous. Mitään suurempaa siivousta ei jouluksi(kaan) tarvita, vaikka onhan se tietty hyvä tekosyy suursiivoukseen. Mielestäni joulussa on kuitenkin liikaa muutakin hommaa, joten kevyt siivous riittää. Se kuuluisa Marttojen (?) heitto elää aina vaan ”Kaappeja ei tarvitse siivota joulusiivouksen yhteydessä, ellet meinaa viettää jouluasi kaapissa.” Tai jotakin sinne päin. 😉

10. Rentoudu! Joulu on sitä vuoden parasta aikaa, kun saadaan porukka kasaan ja kenelläkään ei pitäisi olla mikään kiire mihinkään. Hoida siis kaikki valmistelut hyvissä ajoin ilman kiirettä ja stressiä, ja jos joku asia jää hoitamatta niin jääkööt. Glögilasi käteen ja jalat ylös.

2015-12-17 20.42.56

Missä vaiheessa teidän jouluvalmistelut on, oletteko ehtineet jo aloittaa?

Tämä on muuten todennäköisesti viimeinen blogipostaus ennen joulua, joten toivotan kaikille lukijoille rauhaisaa joulunaikaa! 🙂

Continue Reading