Toukokuu kuvina

Viimeiset viikot ovat hujahtaneet taas niin vauhdilla, että meinasi toukokuun kuvakooste jäädä vahingossa tekemättä. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan, joten tässäpä olisi toukokuu kameran linssin läpi katsottuna. 🙂

Kollaasi1

  1. Toukokuussa meitä hellittiin harvinaisen paljon ihanilla ilmoilla, joista osa onnistui osumaan mun talvilomaan. Sillon kelpasi viettää puistossa aikaa.
  2. Iltapalaksi avokado-munaleivät sekä kamomillateetä, nams.
  3. Kertakäyttömukien ruttailu oli hauskaa puuhaa kun äiti touhusi jotain muuta…

Kollaasi2

  1. Taaperokärryllä vedellään nykyään pitkin kämppää kuin ammattilainen konsanaan.
  2. Toukokuussa innostuin leipomaan taas vähän useammin sämpylöitä.
  3. Äitienpäivälahjaksi sain hienon piirroksin koristellun pyyheliinan. <3

Kollaasi3

  1. Päiväkodin kevätjuhlia vietettiin toukokuussa karnevaalitunnelmissa.
  2. Heti kun silmä hetkeksi vältti, niin koiran ahneudella ei ollut taas rajaa…

Kollaasi4

  1. Pakkasesta otetut vappudonitsit sai vähän lisämakua kermavaahtotäytteestä.
  2. Pyykkiapulainen vauhdissa.
  3. Voiko olla suloisempaa kun kaksi taaperoa ottamassa toisiaan kädestä kiinni, kun matkustetaan rattaissa vierekkäin? <3

Kollaasi5

  1. Oltiin vahingossa pojan kanssa samikset, raitajengi vauhdissa!
  2. Siivouspäivän kirpparisaldo yhteensä 6 eurolla, ei paha!
  3. Meillä mennään sokkona eteenpäin…

Kollaasi6

  1. Välillä jaksaa laittaa jopa kynnetkin edustuskuntoon, tällä kertaa tosi hillitysti. 🙂
  2. Naistenkympin tuotekassin sisältöä, suurin osa ihan hyviä!
  3. Lähtökuopissa.

Kollaasi7

  1. Hyvä lenkki, parempi fiilis.
  2. Karvakaveri simahti tassut ristissä. <3
  3. Iltapalaksi maistuu kaurapuuro mustikoilla ja raejuustolla, sekä kuppi kamomillateetä.

Kollaasi8

  1. Viikonloppuaamun kiipeilyt leikkipuistossa. <3
  2. Been there, done that. Katsotaan mitä keksitään seuraavaksi!
Continue Reading

Helmikuu kuvina

Se olisi helmikuu lopuillaan, joten tein teidän maanantaita ilahduttamaan koosteen helmikuun kuvasaldosta. Osa näistä on jälleen tuttuja joko blogista tai Instagramista, mutta mukana myös muutama täysin ”uusi” kuva.

Tässäpä siis helmikuun aikana napsittuja kuvia:

Kollaasi1

  1. Avokadot on parhautta edelleen, mutta tällä kertaa sieltä paljastui pettymys. 🙁
  2. Juuri nyt sängynlaitoja pitkin kiipeäminen on kivempaa kun päikkäreille meneminen.
  3. Sairasloma-aamu on paras aloittaa sohvalla peiton alla, ison kahvimukin kera. <3

Kollaasi2

  1. Harvinainen NOMAKEUP-kuva saunan jälkeen, kääk.
  2. Sain helmikuussa VIHDOIN JA VIIMEIN aikaiseksi sulattaa pakastimen ja siivota jääkaapin.
  3. Koirien elämä on rankkaa. <3

Kollaasi3

  1. Hei meillä kerjätään (ja sotketaan).
  2. Toisten lelut kiinnostaa aina enemmän kuin omat…
  3. …välillä ne omatkin lelut on kuitenkin ihan ok.

Kollaasi4

  1. Juhlittiin miehen uutta työpaikkaa, sampanjaa siivitti Fazerin uutuus-suklaat.
  2. Migreeni oli taas ikävä vieras, mutta siitäkin selvittiin. Ps. Ei liity edelliseen kuvaan. 😉
  3. Pikkumiehellä on nyt niin kova vauhti päällä, että edes reppuun juuttuminen ei estä matkantekoa.

Kollaasi5

  1. Iltalenkki talven ihmemaassa. <3
  2. Äiti on parasta terapiaa. Ja viini.
  3. Koiran elämä on edelleen yhtä rankkaa…

Kollaasi6

  1. Päiväkotipaikka vihdoin saatu, ja siellä käytiin tutustumassa.
  2. Kaikenlaisia hankintoja oli edessä, kun päiväkoti alkaa. 🙂
  3. Yhtenä viikonloppuna tuli lunta ihan hurjasti!

Kollaasi7

  1. Äidin pikku apulainen vauhdissa, harmi ettei noista muovipurkeista ole kuitenkaan pidemmäksi aikaa viihdykettä…
  2. Aamulla possu uuniin ja illalla uunista ulos.. Nam.
  3. Perjantaisin sauna on viikon kohokohta. <3

Kollaasi8

  1. Talvitapahtumassa riitti tuijoteltavaa.
  2. Myös pikkumies halusi taluttaa koiraa vaunulenkillä.
  3. Aloin nimikoimaan myös SUKKIA. Ei ollut kovin vikkelää puuhaa se…

Hauskaa alkanutta viikkoa, nautitaan näistä ihanista kevätilmoista! 🙂

Continue Reading