Taaperoelämää

Siitä on jo jokin tovi, kun olen viimeksi kirjoitellut meidän kuulumisista muutenkin kuin kuukauden kuvakoosteen muodossa. Postaustahti on ollut muutenkin todella hiljainen, sillä arki tuppaa olemaan aika kiireistä aikaa.

Arkipäivät kuluvat töissä, missä olen viihtynyt ihan hyvin. Kivan työkaverin kanssa hiljaisetkin kesäpäivät kuluvat suhteellisen kivuttomasti, vaikka välillä tuntuukin siltä että voisi olla ihan muualla tekemässä jotain tuottavampaa. Työpäivän jälkeen meillä on suunnilleen seitsemään asti täysi meno päällä, kunnes käydään iltapalalle ja muihin iltatoimiin ennen pojan nukkumaanmenoa.

Juoksuohjelmani mukaisesti olen käynyt lenkillä 4krt viikossa, aina sen jälkeen kun poika on pistetty nukkumaan ja koti saatu siistiksi. Lenkin jälkeen harvemmin enää jaksaa tehdä mitään hyödyllistä, sillä suihkun jälkeen kello lähenee yleensä jo kymmentä. Välillä ehditään miehen kanssa katsomaan jotain Netflixistä ennen nukkumaanmenoa, toisinaan mennään suoraan iltapalan jälkeen nukkumaan.

Lepopäivinä yritän ottaa kiinni rästiin jääneitä kotitöitä ja koulutehtäviä, mutta suoraan sanottuna kouluhommat on kyllä jääneet vähän liian heikoille viimeaikoina. Mitään koulutehtäviä ei varsinaisesti ole rästissä, mutta kaikki meinaa jäädä vähän viimetippaan joten olisi syytä vähän skarpata.

PicMonkey Collage

Viikonloput ovatkin sitten taistelua ajankäytön kanssa. Toisaalta se olisi paras hetki siivota ja tehdä rästiin jääneitä kotitöitä, mutta sitten taas toisaalta mieluummin keskittyisi parempaan ajanviettoon pojan ja muun perheen kanssa. Toistaiseksi siivoilut on jääneet hieman vähemmälle, ja se kyllä näkyy. Uskon kuitenkin että perheen kanssa vietetty aika on paljon tärkeämpää kuin kodin siivous, kunhan homma ei lähde ihan käsistä. Nopealla arkisiivouksella iltaisin saa pidettyä kodin edes kohtuullisessa kunnossa, ja varsi-imurilla voi vedellä pahimpia villakoiria nurkista tarpeen tullen.

Puolitoistavuotias taapero

Pojalla tulee ensi lauantaina ikää kokonaiset 1,5 vuotta. Tämä aika on mennyt todella nopeasti, ja välillä on todella kummallista ja samalla niin ihanaa tajuta että hänestä on kasvanut jo leikki-ikäinen pikkumies. Juhannuksen tienoilla poika alkoi kävelemään jo joitakin metrejä kerralla, ja kun siitä vauhtiin pääsi niin jo noin viikon sisällä hän suhasi ympäri kämppää ihan omin jaloin. Ihan huimaa miten nopeasti tuo kävelyhommakin sitten lähti käyntiin, kun sille tielle lähdettiin!

Olen saanut todella ylpeänä hakea poikaa aina päiväkodista kotiin, kun siellä on kehuttu kuinka reipas ja hyväntuulinen pikkukaveri on päivän aikana ollut. Myös isommat lapset ovat aivan innoissaan meidän pikkumiehen leikkiseurasta, ja olen sivukorvalla kuunnellut kuinka he ovat tohkeissaan selittäneet meidän ”vauvasta” omille vanhemmilleen.

20160618_073934a

Meillä selvästi myös koetellaan nyt omia rajoja, ja kaiken kielletyn tekeminen on todella hauskaa. Olohuoneen pöydälle pitää kiivetä aina kun silmä välttää, ja sitten voitonriemuisena katsella sieltä kun jää kiinni itse teosta. Koiran vesi- ja ruokakupit kiinnostavat edelleen, ja joskus tuo sankari jää oikein odottamaan, että ehdin paikalle katsomaan kuinka kaikki vedet roiskitaan pitkin lattioita ja raksut kahmitaan suuhun.  Tähän pitäisi keksiä joku parempikin ratkaisu kuin nostaa aina kupit pöydälle, sillä pitäähän ne kuitenkin olla koiralle saatavilla…

Olen saanut myös huomata, kuinka näinkin pieni voi toimia todella suunnitelmallisesti. Yhtenä aamuna lapsi jäi olohuoneeseen kun menin vessaan, ja lähes välittömästi kuulin kuinka keittiön kaappi avattiin. Kun menin keittiöön katsomaan, oli kaapin ovi auki, mutta lapsi oli jo takaisin olohuoneessa. Poika nojaili tyytyväisenä myhäillen sohvaan, kädet sohvatyynyjen alla. Tilanne oli sen verran epäilyttävä että päätin kurkata tyynyn alle. Tyynyn alta löytyi eräs keraaminen tarjoilukulho, jonka ottamisen olin kieltänyt aiemmin jo noin sata kertaa, kuinka suunnitelmallista toimintaa ihan selvästi!

Poika ei osaa vielä kunnolla puhua, mutta osaa jo ihan huiman määrän yksittäisiä sanoja, kuten esim. auto, iskä, äiti, kenkä ja leipä. Iltapala-aikaan ja aamuisin minimies saattaa juosta keittiöön ja huutaa ”LEIPÄÄ”, joka on mielestäni jotenkin huvittavaa. Samoin iskän työhuoneen oven taakse saatetaan mennä huutamaan ”ISKÄ” ja paukuttamaan ovea, kyllähän siinä väkisinkin tulee hymy huulille. <3

20160621_190841a

Tällaisia kuulumisia meille tällä erää, katsotaan mitä kesä tuo vielä tullessaan.

Aurinkoista viikon jatkoa! 🙂

 

Continue Reading

Se ihan ensimmäinen blogipostaus

Lukeeko sitä kukaan? Mitä jos en keksi siihen tarpeeksi sisältöä? Mistä löydän sille aikaa? Tällaisia kysymyksiä monien muiden joukossa on pyörinyt päässäni viimeiset puoli vuotta, kun ajatus blogin kirjoittamisesta tuli mieleeni. Päätin silti tarttua härkää sarvista ja toteuttaa tämän ajatuksen vihdoin, eihän tässä voi kuitenkaan hävitä mitään.

Olen siis kolmenkympin kynnyksellä oleva äiti, vaimo, liiketalouden tradenomi-opiskelija, ja tammikuussa työelämään hoitovapaalta palaava kohde-esimies. Perheeseeni kuuluu aviomies, tammikuussa 2015 syntynyt poika sekä jokseenkin omalaatuisen luonteen omaava koira. Ruuhkavuosien lähtöporteilla ollaan, ja yritetään pysyä kyydissä mukana!

Blogi tulee sisältämään kaikkea mikä sattuu elämässäni juuri sillä hetkellä olemaan ajankohtaista, joten sisältö saattaa vaihdella paljonkin. Tervetuloa lukemaan!

Continue Reading