Uutta arkea

Nyt olisi viikko uutta arkea takanapäin. Aloitin siis maanantaina työt uudessa työpisteessä ja mieheni on ollut kotona pojan kanssa.

Kaikki on mennyt oikeastaan yllättävän hyvin sekä kotona että töissä, mutta täytyy kyllä sanoa, että olen aika väsynyt. Toisaalta siihen nähden, että olen herännyt joka aamu klo 4.30-5.00 sekä vielä pojan levottomien yöunien takia noin tunnin parin välein, olen jaksanut kummallisen hyvin. Silmät on kuitenkin alkaneet tuntumaan raskailta jo yhdeksän aikaan illalla, joten kaikki ylimääräinen tekeminen on jäänyt kyllä minimiin.

On hämmästyttävää miten hyvin mieheni on hypännyt vieraisiin saappaisiin arkea pyörittämään, voin sanoa että olen hänestä hyvinkin ylpeä. Kokoajan enemmän liikkeelle aktivoituvan yksivuotiaan kanssa ja vähän liiankin herkästi huutoon ulvomalla reagoivan koiran kanssa se kotona oleminen ei aina ole mitään herkkua.

Itselläni puolestaan oli yllättävän helppoa palata takaisin töihin, vaikka se päätös olikin pakkoratkaisu. Olin valmistautunut vetistelemään koko ensimmäisen päivän, ja huolehtimaan miten siellä kotona menee, mutta yhtäkään kyyneltä en tirauttanut. Ensimmäistä työpäivää edeltävänä iltana sainkin kyllä kunnon henkisen romahduksen, mutta siitäkin selvittiin.

Perjantaina onnistuin saamaan neuvola- ja hammaslääkärikäynnin aikana aivan jäätävän migreenin, mutta onneksi olin jo sopinut etukäteen etten palaa iltapäiväksi takaisin töihin. Kovasti odottamani saunavuoro jäi siis välistä ja sänky kutsui jo puoli seitsemältä. Toisaalta sainpahan nukuttua viikon aikana kertynyttä univelkaa hyvin pois. Migreenikin hellitti lauantaiaamun aikana, joten lauantai ei mennyt ihan hukkaan.

Viikko huipentui tänään lauantaina, kun poika täytti 1 vuotta. Juhlimme sitä perheen ja kummien kanssa vasta parin viikon päästä, sillä arvelin että voisin olla vähän liian väsynyt järjestämään juhlia ensimmäisen työviikon päätteeksi. Pikkumies puolestaan on juhlinut syömällä ensimmäistä kertaa meidän kanssa samaa ruokaa, leikkimällä duploilla sekä kylvyssä polskimalla ihan hervottoman naurun kera. Mitäs muuta sitä voisi yksivuotias toivoakkaan.

 

 

Continue Reading

Ajatuksia tulevasta

Vuosi lähenee loppuaan ja aiheuttaa allekirjoittaneelle melkoista myllerrystä ajatuksiin. Tällä kertaa mietteissä ei ole vuodenvaihteen tarjottavat, vaan tammikuussa meidän perheessä koittava ihan uusi arki.

Paluu hoitovapaalta töihin koittaa 10.1.2016 ja aiheuttaa aika ristiriitaisia tunteita. Vaikka viihtyisin mielelläni pojan kanssa kotona vielä paljon pidempäänkin, niin toisaalta tuntuu myös hyvältä palata takaisin työelämään, sillä koen työn tärkeänä osana elämää.

Meillä tapahtui töissä kuitenkin poissa ollessani sellaisia muutoksia, ettei minulla ole enää paluuta entisiin tehtäviini. Toistaiseksi ei ole vielä tiedossa mitä tulen tekemään, kun palaan. Olisi huomattavasti mukavampaa, kun tietäisi mitä odottaa. Pitää kuitenkin olla onnellinen, että ylipäänsä on työpaikka mihin palata. Tänä päivänä se ei ole mikään itsestäänselvyys.

YT-uhka välähti mielessäni, kun esimieheni kertoi, ettei minulle ole vielä uutta työtehtävää tiedossa. Kuulemma moni muu on samanlaisessa tilanteessa. Ensin ajattelin että sehän ei välttämättä olisi huono asia, sillä voisin olla pojan kanssa ansiosidonnaisen turvin kotona ja jatkaa opiskelua samalla. Vähän ajan kuluttua kuitenkin mieleeni tuli asia, jonka kanssa mieheni painiskeli jo aiemmin tänä vuonna: jos olet läsnä olevana koulun kirjoilla, niin et ole oikeutettu ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan, vaikka et olisikaan päätoiminen opiskelija. Kohtalona olisi joko lopettaa opiskelut työttömyyden ajaksi, joka olisi ihan hullua, tai jättäytyä opintotuen varaan. Kumpaakaan en näe hyvänä vaihtoehtona.

Koska minulla on koulussa suorittamatta vielä molemmat työharjoittelut, olen alkanut myös tiirailemaan uusia työ- ja harjoittelupaikkoja. En uskalla luottaa siihen, että pystyisin suorittamaan näitä omassa työpaikassani, varsinkaan tässä tilanteessa. Täydellistä olisi, jos saisin normaalin työn jonka ohessa voisin suorittaa harjoittelut aikanaan. Harmillisen moni paikka vaan on ollut muutaman kuukauden määräaikaisia harjoittelupaikkoja, ja useimmat vielä palkattomia. Tällaiseen vaihtoehtoon ei minulla ole varaa.

Olen ajatellut myös aikuiskoulutustuella opintovapaalle jäämistä. Silloin saisin enemmän rahaa kuin kodinhoidontuella, ja voisin jäädä vielä hetkeksi kotiin ja jatkaa opiskelua. Mutta koska raha-asiat painavat mielessäni, en ole vielä tätäkään ajatusta vienyt sen pidemmälle. Ehkäpä teen kuitenkin tähän liittyen vielä tarkempia laskelmia.

Hieman pelokkaalla mielellä odotan myös, miten opiskelu sujuu töihin paluun jälkeen. Olisi kuitenkin kaikkien etu, että suoriutuisin koulusta mahdollisimman nopeasti.  Tein normaaliin malliin ilmoittautumiset kevään kursseille, joten katsotaan mitä uusi vuosi tuo tullessaan.

Oletko itse kamppaillut samanlaisten asioiden kanssa ja millä tavalla ratkaisit asian? Mielelläni kuulisin kokemuksia muilta samanlaisessa tilanteessa olleilta. 🙂

Continue Reading