Verta, hikeä ja kyyneleitä

Otsikko mielestäni summaa aika hyvin viime viikon, ainakin kuvainnollisesti. Verta nähtiin vain pienessä skaalassa ja kyyneleetkin jäi tulematta, mutta nuo kaikki olisivat voineet olla mahdollisia. Viimeinen viikko on siis ollut melko raskas sekä henkisesti että fyysisesti.

Viime viikkoa edeltävä viikko lopetettiin tyylikkäästi oksennustaudissa, josta kärsittiin koko perhe loppuviikosta, onneksi sentään vuoropäivinä. Maanantaina taudin jälkeen oli aika heikko happi. Tuntui ettei kroppa kanna eikä ruokaa tehnyt yhtään mieli, vaikka itse tauti olikin jo ohitse. Sairaslomalle ei kuitenkaan auttanut jäädä, sillä maanantaina piti astella työnantajan kustantamalle vartijan peruskurssille.

Kurssi sinänsä oli mielenkiintoinen, vaikka se ei kyllä liity juuri lainkaan tuleviin työtehtäviini. Kortti kuitenkin tehtävissä vaaditaan, joten kurssin suorittaminen oli pakollista. Toisaalta kurssilla tuli esimerkiksi kerrattua hätäensiapua, joka ei koskaan mene hukkaan. Lakitekstiä sai myös päntätä, ja nyt on ainakin Laki yksityisistä turvallisuuspalveluista tullut tutuksi.

Edellisessä postauksessa mainitsin sosiaalisten tilanteiden pelostani. En pidä tilanteista joissa joudun olla vieraiden ihmisten kanssa ja saati vielä läheisissä merkeissä. Normaalissa luentotilanteessa se ei vielä ole häiritsevää, mutta täytyy kyllä sanoa että ensiapu- ja voimankäyttökoulutus olivat henkisesti aika paha paikka.

Kun makaat jumppasalin lattialla käsiraudoissa  ja odotat, että parisi tuskailee oikeanlaisia hallintaotteita tai rautojen käsittelyä painaen sinua samalla vasten lattiaa, ja huomaat muiden tehtävästä jo suoriutuneiden odottavan tuijotuksen, voin kertoa että viimeistään siinä vaiheessa alkaa ahdistus puskea päälle. Siitäkin kuitenkin selvittiin.

Loppuviikosta pääsin purkamaan ahdistustani patukankäyttökoulutuksessa. En ole koskaan ollut mielestäni kovinkaan hyvä missään lyömälajeissa, mutta tällä kertaa sain välittömästi kouluttajalta kehuja lyöntitekniikastani. Olin palautteesta todella yllättynyt, ja se kyllä kannusti treenaamaan täysillä loppuun asti. Myönteistä palautetta on aina kiva kuulla, ja pitäähän tällä asialla nyt vähän kehuskella!

Nyt olisi sitten todistus kurssin suorittamisesta taskussa, ja pysyvää korttia varten käyn vielä toisen koulutuksen myöhemmin keväällä. Kroppa pääsi tuosta kaikesta vääntämisestä yllättävän helpolla, lihasjumeilla ja muutamilla mustelmilla, mutta veikkaan että seuraava kurssi onkin sitten jo hieman rankempi.

Maanantaina tunnelma jatkuu oppimisen merkeissä, sillä aloitan työt uudessa kohteessa. Jännityksellä jään odottamaan, mitä viikko tuo tullessaan. 🙂

Continue Reading

Päiväkotiarkea ja uusia tuulia

Meillä on nyt muutama päivä takana uutta päiväkotiarkea. Tähän asti kaikki on sujunut tosi hyvin, oikeastaan paremmin mitä olin kuvitellut.

Poika on jäänyt aamuisin hyvillä mielin päiväkotiin, ehkä hieman hämillään, mutta ei ainakaan itkuisena. Iltapäivällä hakiessa siellä on myös ollut vastassa aurinkoinen pikkumies. Päiväkotihoitajien mukaan päivät on sujuneet hyvin, ruoka ja päikkärit on maistuneet normaaliin tapaan ja poika on leikkinyt iloisena muiden joukossa. Kuulemma pieniä apuhoitajia olisi jonoksi asti!

Iltaisin väsy on iskenyt vielä hieman tavallista aikaisemmin, joka oli kyllä ihan odotettavissa. Viimeistään seitsemään mennessä poika on yleensä jo unten mailla, joten kyllähän ne illat jäävät valitettavan lyhyiksi. Siitäkin on usein osa ajasta väsymyksestä johtuvaa kiukuttelua, eikä siis varsinaisesti mitään laatuaikaa. Uskon kuitenkin, että ne illatkin alkavat pikkuhiljaa helpottamaan sitä mukaa, kun poika tottuu päiväkotielämään ja ylipäänsä vähän kasvaa.

Ja nyt kun vihdoin oli arki asettumassa uusiin uomiinsa, niin eikös se ole muutoksia luvassa kuitenkin! Tämä mamma siis passitettiin ensi viikosta alkaen vartijakurssille (iik!), ja sen jälkeen koittaa uudet kujeet uudessa työkohteessa. Vaikka en työtehtäviltäni vartija olekaan, niin tämä uusi paikka kuitenkin edellyttää kurssin käymistä. Meikäläisestä saa siis jatkossa hyvän henkivartijan vaikka iltalenkille.

Vartijakurssia sinänsä odotan ihan mielenkiinnolla, mutta osittain myös vähän kauhunsekaisin tuntein. Kärsin jonkinlaisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta, ja erityisesti kammoan lähikontaktia tuntemattomien ihmisten kanssa. Ei siis tule todellakaan olemaan helppoa harjoitella jotain hallintaotteita tuiki tuntemattomien ihmisten kanssa, mutta kyllähän siitäkin on vain selvittävä. Olenhan suorittanut myös mm. ensiapukurssin, jossa jouduin yhtälailla asettumaan todella pahasti mukavuusalueen ulkopuolelle, ja silti olen vielä hengissä!

Tuo tieto uusista työtehtävistä on nyt muhinut päässäni jo hetken aikaa, ja odotan kyllä mielenkiinnolla mitä tuleman pitää. Ainakin työtehtävät tulevat olemaan monipuolisempia ja työtahti nykyistä huomattavasti vilkkaampaa. Olen aina ollut myös ”tekijä-tyyppi” joten tietyllä tapaa kyllä sormet jo syyhyää päästä hektisempään rytmiin kiinni.

Isoin harmitus tuossa hommien vaihtumisessa on se, että olin juuri asettunut tänne nykyiseen paikkaani taloksi ja alkanut tutustumaan ihmisiin. Mutta elämä kuljettaa, ja sinne mennään mihin tie vie.

Löytyykö lukijoista kohtalontovereita noiden pelkojen suhteen? Miten te hallitsette ne tilanteet?

Ihanaa loppuviikkoa! 🙂

Continue Reading